Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili lauantaina Afganistania, mikäli maa ei anna Yhdysvalloille takaisin Bagramin lentotukikohdan hallintaa.
– Jos Afganistan ei anna Bagramin lentotukikohtaa takaisin niille, jotka sen rakensivat, eli Yhdysvalloille, TAPAHTUU PAHOJA ASIOITA, Trump kirjoitti Truth Social -viestipalvelussa julkaisemassaan viestissä.
Trump kertoi torstaina, että Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan takaisin hallintaansa Bagramin tukikohdan, jota amerikkalaiset joukot käyttivät syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen jälkeen. Tukikohta siirtyi islamistisen Taliban-liikkeen haltuun vuonna 2021, kun amerikkalaisjoukot vetäytyivät Afganistanista.
Tukikohdan rakensi alun perin Neuvostoliitto 1950-luvulla. Neuvostoliiton joukot poistuivat tukikohdasta vuonna 1989, kertoo The New York Times. Yhdysvallat remontoi ja rakensi tukikohtaa uudelleen otettuaan sen haltuun vuonna 2001.
Afganistan on ilmaissut vastustavansa Yhdysvaltain joukkojen paluuta maahan.
Lähteet: Reuters, AFP
Muokattu 21.9.2025 kello 12.49: Lisätty tieto siitä, että alun perin Neuvostoliitto rakensi tukikohdan 1950-luvulla.