Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että maa on tehnyt iskun Yhdysvaltoihin matkalla olleeseen alukseen. Trump kertoo asiasta Truth Social -viestipalvelussaan.

Trumpin mukaan aluksessa kuljetettiin huumeita. Hän sanoo, että iskussa kuoli kolme ihmistä.

Kyseessä on ainakin kolmas kerta tässä kuussa, kun Yhdysvallat on tehnyt iskun alukseen, joka on väitetysti kuulunut huumeiden salakuljettajille.

Yhteensä Yhdysvaltain iskuissa on kuollut nyt ainakin 17 ihmistä.

Venezuela: Yhdysvallat murhaa kalastajia

Venezuela vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa puuttumaan Yhdysvaltojen toimiin Karibialla.

Venezuelan ulkoministerin mukaan maa pyytää, että turvallisuusneuvosto vaatisi Yhdysvaltoja lopettamaan sotilaalliset toimet välittömästi.

Venezuelan puolustusministerin mukaan Yhdysvallat käy julistamatonta sotaa ja teloittaa ihmisiä Karibialla ilman oikeudenkäyntiä.

Venezuelan valtakunnansyyttäjän Tarek William Saabin mukaan Yhdysvallat on murhannut puolustuskyvyttömiä kalastajia. Saab vaatii YK:ta aloittamaan tutkinnan Yhdysvaltojen toimista, joita hän kutsuu rikoksiksi ihmisyyttä vastaan.