Perussuomalaisten poliittiset avaukset ovat saaneet viime aikoina aimo annoksen näkyvyyttä.
Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toisti tuttua virttä Maaseudun tulevaisuudessa maanantaina julkaistussa kolumnissaan: sosiaaliturva ja kattavat terveyspalvelut pitää varata vain Suomen kansalaisille.
– Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta hoitaa, auttaa, hoivaa ja suorastaan paapoo koko ajan yhä enemmän muita kuin suomalaisia, Purra kirjoitti.
Vaikka Purran ajatukset ovat saaneet viime viikkoina paljon palstatilaa, etenkään ehdotus sosiaaliturvan epäämisestä maahanmuuttajilta ei ole uusi vaan niin sanotusti perussuomalaisten toivelistan peruskauraa.
Sosiaaliturvan rajaamisen tiellä on monta estettä, minkä myös perussuomalaiset tietävät. Tavoite on pahasti ristiriidassa perustuslain kanssa, sille ei ole edes hallituskumppaneiden tukea ja aika käy vähiin.
On syytä muistaa, että hallitus on jo nyt yrittänyt ottaa haparoivia askeleita maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttämisen suuntaan – toistaiseksi kehnolla menestyksellä.
Keskustelu lähti käyntiin väärällä jalalla
Puolueen ajama kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva nousi puheenaiheeksi osin sen jälkeen, kun Iltalehti uutisoi, että perustoimeentulotuen saajista vajaan kolmanneksen äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, ja heidän osuutensa tuensaajista on kasvanut.
Asiaan vaikuttaa kuitenkin se, että vertailuvuosien välillä tuensaajien määrä on laskenut ja vieraskielisten osuus väestöstä kasvanut.
Vähälle huomiolle keskustelussa on jäänyt, että vieraskielisten osuuden kasvu tuensaajista selittyy isoilta osin sotaa pakenevien ukrainalaisten määrän lisääntymisellä.
Ukrainalaisten rooli jäi sattumalta maahanmuuttajien röyhkeyttä pöyristelevän keskustelun jalkoihin myös silloin, kun Mikkelin vähävaraiset joutuivat muuttamaan vastaanottokeskuksen tieltä.
Harva tohtii osoittaa syyttävällä sormella Euroopan puolesta taistelevan maan kansalaisia, joille vankkumatonta tukeaan ovat vakuuttaneet päättäjät niin oikealta kuin vasemmalta.
Tällä viikolla Ilta-Sanomat perkasi omassa jutussaan vieraskielisiä toimeentulotuensaajia koskevia lukuja tarkemmin: kieliryhmittäin vieraskielisten toimeentulotuensaajien osuus on isoin arabian-, somalian- ja, vähemmän yllättäen, ukrainankielisillä.
Esimerkiksi arabian- ja somaliankielisistä tuensaajista puolet on lapsia, Kelasta kerrotaan. Luvut näyttäisivät siis hyvin erilaisilta, jos katsottaisiin vain täysi-ikäisiä tuensaajia.
Yksityiskohdista huolimatta, dramaattisilta näyttävät luvut ovat polttoainetta maahanmuuttajien sosiaaliturvaa koskevalle keskustelulle.
Ainakin kolme selvää syytä, miksi PS:n tavoite ei etene
On ainakin kolme selvää syytä, miksi kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva ei etene, ei ainakaan tällä vaalikaudella.
Ensinnäkin: Asialle ei ole hallituksen tukea.
Kannatuksen sukeltamisesta kärsiville perussuomalaisille oman lempilapsen saama julkisuus on tervetullutta, vaikkei sen etenemismahdollisuuksiin näytä uskovan kukaan.
Purra itsekin totesi ajatuksen olevan vielä ”utopiaa”, eivätkä esimerkiksi hallituskumppanit ole antaneet väläytykselle kovin suurta painoarvoa. Esimerkiksi RKP:sta idea tyrmättiin suoriltaan.
Yksittäisten kokoomuksen kansanedustajien Purran ehdotusta puoltavat ulostulot kuitataan puolueen riveistä yksityisajatteluna.
Kokoomuksessa ymmärretään asian perustuslaillinen vaikeus.
Lisäksi asiaa katsotaan niin, että hallituksen jo linjaamat toimet, joilla pyritään kannustamaan sosiaaliturvan saajia töihin ja työnhakuun, korjaavat jo itsessään monia ongelmakohtia – myös maahanmuuttajien osalta.
Tulossa ovat vielä esimerkiksi yleistuen käyttöönotto ja toimeentulotuen kokonaisuudistus, jolla koitetaan puskea tuensaajia työnhakuun.
Hallituksen jo nyt päättämät hankkeet junnaavat
Toinen yksinkertainen syy miksi perussuomalaisten avaus ei tule etenemään, liittyy aikaan.
Hallituskausi on yli puolivälin, ja on hyvin epätodennäköistä, että hallitus ottaisi pöydälleen uusia, perustuslaillisesti vaikeita lakihankkeita.
Etenkin kun edelliset yritykset edes pienimuotoisesti eriyttää maahanmuuttajien sosiaaliturvaa kantaväestön saamista tuista ovat vielä pahasti kesken.
Yle uutisoi aiemmin että hallituksen kevään puoliväliriihessä päättämä hanke alle kolme vuotta maassa asuneiden pudottamisesta kotihoidon tuen piiristä on vastatuulessa.
Esitys oli tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä, mutta sen valmistelu on jumissa.
Ylen tietojen mukaan poliittisen kiistan keskiössä on se, koskeeko kolmen vuoden asumisaikarajaus molempia vanhempia yhteensä vai ainoastaan sitä, joka on saapunut maahan.
Linjauksella on merkitystä esimerkiksi sellaisten perheiden kohdalla, joista toinen vanhempi on suomalainen.
Perussuomalaiset ovat ajaneet tiukempaa mallia.
Valmistelun yskimisestä huolimatta kokoomuksesta vakuutetaan, että puolue on edelleen sitoutunut lakiuudistuksen läpiviemiseen.
Hankalalta näyttää myös hallituksen pyrkimys korvata maahanmuuttajien saama toimeentulotuki ja työmarkkinatuki kotoutumistuella. Asiaa valmistelleen työryhmän toimikausi päättyi tammikuussa, mutta esitystä ei näy eikä kuulu.
Työryhmä pyöritteli työssään useita vaihtoehtoja, minkä jälkeen asia on jäänyt odottamaan poliittisia linjauksia. Aikataulu asian etenemiselle on auki.
Osana hanketta hallituksen tavoitteena oli madaltaa maahanmuuttajien työmarkkinatuen tasoa ja ottaa käyttöön niin sanottu kielilisä. Työmarkkinatuen alennettu taso kipuaisi normaalilukemiin, mikäli maahanmuuttajalla on riittävä ja todennettu suomen tai ruotsin kielen taito.
Näiden hankkeiden valmistelun venyminen ja vanuminen kertoo omaa kieltään siitä, miten korkealla hallituksen prioriteettilistalla maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttäminen on (vinkki: ei kovin korkealla).
Aiemmat yritykset tyssänneet perustuslakiin
Kolmas syy on selkein: Oikeusoppineiden mukaan sosiaaliturvan rajaaminen vain Suomen kansalaisille vaatisi perustuslain kovan ytimen mylläämistä uuteen uskoon, mikä siis edellyttää laajaa yhteisymmärrystä yli puoluerajojen.
Tällaista ei ole näköpiirissä.
Aiemmat yritykset rajata maahanmuuttajien sosiaaliturvaa ovat kariutuneet juurikin perustuslakiin. Myös Juha Sipilän (kesk.) hallitus yritti korvata maahanmuuttajien työmarkkinatuen kotoutumiskorvauksella, mutta esitys tyssäsi eduskunnan perustuslakivaliokuntaan.
Asiantuntijat katsoivat esityksen olevan ongelmallinen yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Vaikka perussuomalaiset ja kokoomus löytävätkin yhteistä maaperää sosiaaliturvan käytön suitsimisessa, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on toistuvasti vakuuttanut, että hallitus ei tule viemään eteenpäin esitystä, joka ei täytä perustuslain asettamia reunaehtoja.
Se näyttää pienempienkin viilausten osalta olevan helpommin sanottu kuin tehty.
Utopiaa tai ei, väläytys jäänee siis osaksi perussuomalaisten kannatusromahduksesta alkanutta peliä, jossa puolue on onnistunut puskemaan julkiseen keskusteluun lukuisia sille tärkeitä avauksia – esitysten poliittisesta uskottavuudesta riippumatta.
Aihetta käsittelee tänään myös Ylen A-Talk. Studiossa vieraina kansanedustajat Wille Rydman (ps.), Päivi Räsänen (kd.), Krista Kiuru (sd.) ja Hanna Sarkkinen (vas.). Ohjelma on katsottavissa Yle TV1:ssä kello 21.05 alkaen ja Yle Areenassa.