Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kritisoinut Israelin iskuja Dohaan käymässään puhelinkeskustelussa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa. Asiasta kertovat korkea-arvoiset virkamiehet yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin (WSJ) mukaan.

Virkamiesten mukaan Trump sanoi Netanjahulle, että päätös iskeä Hamasin poliittisiin johtajiin Qatarin pääkaupungissa Dohassa ei ollut järkevä. Trump ilmaisi myös turhautumisensa siihen, että isku kohdistui Yhdysvaltain liittolaisen alueelle, joka toimii välittäjänä Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välillä, jotta alueelle saataisiin rauha.

WSJ:n mukaan Netanyahu vastasi, että hänellä oli vain lyhyt aika valmistautua iskuihin ja hän käytti tilaisuuden hyväkseen.

Lehden virkamieslähteiden mukaan päättäjät kävivät myös toisen ystävällishenkisemmän puhelinkeskustelun, jossa Trump kysyi Netanjahulta, oliko isku ollut onnistunut.

Israelin armeija iski tiistaina Qatarin pääkaupunkiin Dohaan kohteenaan terroristijärjestö Hamasin johtajia. Qatarin sisäministeriön mukaan tilanne Dohassa on nyt rauhallinen.