Yhdysvaltain korkein oikeus aikoo käsitellä pikaisella aikataululla presidentti Donald Trumpin asettamien tuontitullien laillisuutta. Tapauksen kuulemiset alkavat jo marraskuussa, mikä on maan korkeimman oikeuden mittapuulla erittäin nopea käsittelyaikataulu.

Trumpin asettamat tullit pysyvät tällä välin voimassa.

Elokuun lopulla Yhdysvaltain liittovaltion valitustuomioistuin katsoi, ettei Trumpilla ollut valtuuksia asettaa valtaosaa tuontitulleistaan ja kyseiset tullit ovat siksi laittomia. Tuomioistuimen päätöksen mukaan Trump oli ylittänyt toimivaltansa käyttäessään hätävaltuuksiaan laaja-alaisten tullien asettamiseen.

Valitustuomioistuimen mukaan presidentin hätävaltuudet eivät mene tullien asettamisessa kongressin valtuuksien edelle.

Lähteet: AFP, AP