Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Israelin tiistaina tekemä hyökkäys Qatariin ”tuntui erittäin pahalta”.
Israelin asevoimat ilmoitti tiistaina iskeneensä kohti äärijärjestö Hamasin johtajia Dohassa. Hamasin mukaan johto selvisi Israelin iskusta hengissä, mutta kuusi muuta kuoli.
– Pidän Qataria Yhdysvaltain vahvana liittolaisena ja ystävänä, ja hyökkäyksen sijainti tuntui erittäin pahalta, Trump kirjoitti Truth Social -viestipalvelussaan.
Trumpin mukaan isku rauhaa välittävään Qatariin ei edistä Yhdysvaltojen tai Israelin päämääriä. Qatarissa myös sijaitsee Yhdysvaltain sotilastukikohta.
Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Ilmari Reunamäen mukaan Trump saa nyt kärsiä siitä, että Netanjahu hyödyntää häikäilemättömästi ”vapautta iskeä uusiin kohteisiin”.
Tällä Reunamäki viittaa siihen, että Trump on myös omilla toimillaan murtanut kansainvälisen oikeuden kunnioittamista. Tammikuussa Trump esimerkiksi ilmoitti, ettei sulje pois sotilasvoiman käyttöä, jotta Grönlanti ja Panaman kanava saadaan Yhdysvaltain haltuun.
Trump: Päätös oli Netanjahun
Trump sanoi, että päätöksen iskusta teki Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu eikä hänellä ollut mitään tekemistä iskusta päättämisen kanssa.
Trump kertoi keskustelleensa puhelimitse Netanjahun kanssa iskun jälkeen.
– Uskon, että tämä harmillinen tapahtuma voi tarjota mahdollisuuden rauhaan, Trump kirjoitti viestissään.
Hän on luvannut kommentoida asiaa myöhemmin toimittajille.
– Haluamme (Hamasin ottamat) panttivangit takaisin, mutta emme ole mielissämme siitä, kuinka asiat tänään menivät, Trump sanoi toimittajille tiistaina paikallista aikaa Washingtonissa.
Trump sanoi määränneensä erityislähettiläänsä Steve Witkoffin kertomaan Qatarille etukäteen tulevasta iskusta, mutta viesti saapui perille liian myöhään. Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman al-Thani vahvisti maan saaneen Yhdysvalloilta tiedon Israelin iskuista vasta kymmenen minuuttia niiden alkamisen jälkeen.
Trump sanoi vakuuttaneensa Qatarin johtajille, että vastaavanlaista iskua heidän maaperälleen ei enää tehtäisi. Trump ei omassa viestissään tuominnut suoraan Israelin iskua, mutta Qatarin emiirin Tamim bin Hamad al-Thanin verkkosivuilla julkaistun tiedotteen mukaan Trump olisi heidän välisessä puhelussaan tuominnut Israelin hyökkäyksen.
Turvallisuusneuvosto käsittelee iskua
Algeria on pyytänyt YK:n turvallisuusneuvostoa käsittelemään keskiviikkona Israelin iskua Qatariin. Algeria on parhaillaan yksi turvallisuusneuvoston vaihtuvista jäsenmaista. Turvallisuusneuvoston on tarkoitus käsitellä asiaa kokouksessa, jonka on määrä alkaa keskiviikkona iltakymmeneltä Suomen aikaa.
Israelin iskun ovat tuominneet muun muassa Saudi-Arabia, Egypti, Arabiemiraatit EU, Kanada ja Turkki.
Qatarin pääministeri al-Thani sanoi Israelin iskun jälkeen, että Qatar pidättää oikeuden vastata Israelin tekemään iskuun Al-Jazeeran mukaan Qatarin pääministeri sanoi, ettei maa hyväksyisi sen suvereniteetin loukkaamista.
Pääministerin mukaan Qatar jatkaa iskusta huolimatta Gazan aseleponeuvotteluiden välittäjänä. Hän sanoi uskovansa, että isku oli käänteentekevä hetki alueella.
Lähteet: Reuters, AFP
Täydennetty 10.9. kello 1.15 muun muassa Algerian pyynnöllä turvallisuusneuvoston tapaamisesta sekä Qatarin emiirin tiedotteella.
Täydennetty 10.9. kello 3.04 Trumpin kommentilla toimittajille.
Täydennetty 10.9. kello 10.23 Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Ilmari Reunamäen videolla.