Juttu tiivistettynä
Pekka Lanerva ei haluaisi sitä sanaa käyttää, mutta nyt on pakko.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja on 68 vuotta ja jäänyt kaikessa hiljaisuudessa eläkkeelle. Tai siis ”pois päivätöistä”, kuten hän asian mieluummin muotoilee.
Lanerva on ollut mukana R&A:n toiminnassa käytännössä alusta asti, 37 vuoden ajan. Työ on ollut antoisaa, mutta loppua kohden liian raskasta.
Koronapandemia, vaikea taloustilanne ja henkilöstöongelmat saivat Lanervan väsymään. Ne tuntuvat nyt eri tavalla kuin kolmekymppisenä.
– Kello tietysti tikittää. Sen tuntee luissaan, eikä sille voi mitään.
Rauhallinen diplomaatti
Rakkautta & Anarkiaa syntyi vuonna 1988 todelliseen tarpeeseen. Maailman kiinnostavista elokuvista Suomeen selviytyi vain murto-osa, ja niistä osa päätyi vielä sensuuriviranomaisten saksittaviksi.
Alkuvuosina festivaali toi Helsinkiin homoaktivisti Derek Jarmanin taide-elokuvia, aasialaista genreilottelua, Ken Russellin kaltaisia camp-sekoilijoita ja muun muassa Henry: Portrait of a Serial Killerin sensuroimattoman version.
Juttuja, joista järjestäjät intoilivat itse.
Pekka Lanerva liittyi järjestäjäporukkaan ensimmäisen R&A:n jälkeen. Hän oli käynyt Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun ja ”friikahtanut” ranskalaiseen elokuvaan.
– Koulussa oli kasimillinen projektori, todennäköisesti. Vieraileva ranskalainen opettaja oli valinnut katsottavaksi Godardin Alphavillen. Se jäi hurjasti mieleen. Siihen asti sitä haki elokuvista pääasiassa viihdettä, Lanerva muistelee.
R&A:n alkuvuosien keulahahmo, elokuvalevittäjä Mika Siltala, oli räiskyvä viihdyttäjä, Lanerva taas rauhallisempi ja diplomaattisempi. 2000-luvun taitteessa Lanervasta tehtiin R&A:n johtaja, myöhemmin taiteellinen johtaja.
Lanerva kuvailee itseään sosiaalisesti rajoittuneeksi. Hän pakotti itseään sosiaalisesti haastaviin tilanteisiin, kunnes löysi ympärilleen yhteisön, jossa oli helppo olla.
– Siksi on ollut tärkeää, että meidän toimistolla olisi myös oma yhteisö. Liksat ovat kulttuurialalla huonot, joten homman täytyisi vähintään olla kivaa.
Työteho alkoi kärsiä
Festivaalien johtajille ei ole varsinaista yläikärajaa. Cannesin taiteellinen johtaja Thierry Frémaux on 65-vuotias, Venetsian Alberto Barbera 75-vuotias ja Sodankylän Timo Malmi 73-vuotias.
Pekka Lanerva tajusi kaksi asiaa, jotka helpottivat eläköitymispäätöstä. Hän alkaa pudota tietyissä asioissa nuorempien kelkasta, ja on oikeastaan aika väsynyt.
R&A-tiimin muut jäsenet ovat vähintään kymmenen vuotta nuorempia. Festivaalilla kaikki tekevät vähän kaikkea, eikä Lanerva ole joissain tehtävissä enää järin tehokas.
– En ole niin diginatiivi. Nuoremmat työntekijät tekevät huomattavasti paremmin, nopeammin ja tehokkaammin.
Ikä alkoi näkyä myös siinä, ettei Lanerva enää aina pysynyt kartalla nuorempien sukupolvien mieltymyksistä.
Konkreettinen esimerkki on vuoden 2024 festivaalilla esitetty Grand Tour. Miguel Gomesin ohjaama draamakomedia, jossa nainen jahtaa tulevaa aviomiestään halki sadan vuoden takaisen Aasian, yhdisti eri aikakausien elokuvakerrontaa leikkisästi ja lempeästi.
Lanerva näki elokuvan Cannesissa ja totesi, että kaikesta hyvästä huolimatta se jäi ”kamalan etäiseksi”.
– Näytin sen meidän tiimin kahdelle muulle, ja he olivat, että tämä on ihan saatanan kova.
Vaikeita ja raskaita vuosia
Rakkautta & Anarkiaa on Suomen suurin elokuvafestivaali. Se tuo Pohjolan perukoille kansainvälistä laatuelokuvaa ja nimekkäitä vieraita, sellaisia kuin Tilda Swinton, Danny Boyle, Baz Luhrmann ja Spike Lee.
Monelle syksy ei tule ilman R&A:ta. Ohjelmiston julkistus on yksi tapaus, lipunmyynnin käynnistys toinen. Jälkimmäinen on muuttunut välillä farssiksi, kun nettikauppa on kävijäryntäyksen vuoksi reistaillut. Tänä vuonna erityisesti.
Festivaali on käynyt kuilun partaalla. Ysärin lopulla kävijämäärät laskivat ja tekijöiden ensi-innostus alkoi laantua. Kukaan ei tuolloin nostanut työstään palkkaa. Vuonna 2004 Uudenmaan verovirasto puolestaan haki festivaalia konkurssiin. Lanerva penäsi mediassa festivaalille julkista tukea ja rauhoitteli, ettei tapahtuma ole vaarassa.
Kaikesta selvittiin, mutta koronapandemia taittoi Lanervan selän. Kulut juoksivat entiseen tapaan, mutta näytöksiin sai ottaa vain rajatun määrän väkeä. Tapahtuman järjestäminen oli ”vääntöä ja säätämistä”.
Festivaali pelastui onnistuneen tukikampanjan turvin, mutta kuusikymppinen Lanerva ei enää palautunut. Toiminnanjohtaja Anna Möttölä jätti pestinsä vuonna 2024, ja Lanerva päätti seurata perässä.
– Tässä on ollut todella vaikeita ja raskaita vuosia, Lanerva sanoo.
Festarilla on ollut myös henkilöstöongelmia ja ”pari huonoa rekryä”. Lanerva ei avaa niitä enempää ja vakuuttaa, että nyt tiimi on kunnossa.
– On mukavaa lähteä, kun ei tarvitse jäädä miettimään, että olisiko pitänyt vielä tehdä sitä tai tätä.
Lanervan paikan ottaa festivaalilla pitkään työskennellyt Outi Rehn, joka ottaa käyttöön ohjelmistojohtajan tittelin.
”Täysin ideologinen hallitus”
Viime aikoina Lanerva on remontoinut taloa.
Hän asuu puolisonsa kanssa vanhassa puutalossa Itä-Helsingissä. Kesäpaikka on äidin vanha puutalo Pirkanmaalla. Talot on rakennettu 1920- ja 1930-luvuilla.
– Korjausvelkaa on kertynyt viime vuosina niin paljon, että sitä tässä nyt kurotaan.
Lanerva tekee itse mitä pystyy ja osaa, loput hoitaa ammattilainen. Illalla pitäisi ehtiä paikkaamaan ikkunan mädäntynyttä pokaa ennen sateita.
Elokuva-alan huolet ulottuvat työmaalle asti. R&A:n taloudellinen tilanne on vakaa, mutta suomalaista elokuvaa ollaan ajamassa alas. Elokuvasäätiön varoja leikataan dramaattisesti.
Lanerva ei uskalla edes ajatella leikkausten vaikutuksia alaan.
– Tämä on täysin ideologinen hallitus, ja sillä selvä. Siirryttiin täysin äärilaitaan.
R&A on saanut viime vuosina säätiöltä toimintatukea sadan tuhannen euron molemmin puolin. Rahaa tulee myös lipunmyynnistä, kumppanuuksista, EU:lta ja Helsingin kaupungilta, mutta toimintatuen häviäminen sattuisi.
– Tuntuu, että kaikki ovat hyvin ohuen langan varassa.
Eläköidyttyään Lanerva on ottanut etäisyyttä festivaaliin ja antanut tiimeille työrauhan. Festivaalin päivittäisestä pyörittämisestä ei tarvitse enää stressata. Se tuntuu helpottavalta – ja oudolta.
Pois hän ei silti ole lähdössä. Lanerva jatkaa R&A:ta järjestävän yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä festivaalin ”taiteellisena neuvonantajana”.
Tämänkin haastattelun jälkeen hän on menossa festaritoimistolle tekemään yhtä lempipuuhistaan: puhumaan elokuvista.
– Siitä pidän. Se on hemmetin kivaa.