Juttu tiivistettynä

Kasvomaskit saattavat olla jo lähitulevaisuudessa uudelleenkäytettäviä.

LAB-ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto (LUT) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT kehittävät uudelleenkäytettävää kasvomaskia yhdessä.

Kasvomaskin on tarkoitus olla kestävä ja helposti hengittävä. Sitä voi käyttää pitkiäkin aikoja.

Maskin kehitystyö on saanut alkunsa terveydenhuollon henkilökunnan kokemuksista kasvomaskien käytöstä korona-aikana.

– Kokemusten mukaan hengittäminen vaikeutui ja työnteko oli raskaampaa. Ilmeni päänsärkyä ja väsymystä, kertoo johtava asiantuntija Susanna Tella LAB-ammattikorkeakoulusta.

Tellan mukaan perinteisten hengityssuojaimien käyttöön on liittynyt myös turvallisuuskysymyksiä.

– Kuuleminen ja puhuminen ovat vaikeutuneet. Myös ihmiskontakti on voinut maskin takia heiketä, jos on hoidettu lapsia tai ikääntyneitä, Tella kertoo.

Yliopettaja Ari Känkänen kertoo uudelleenkäytettävän kasvomaskin ominaisuuksista:

Uusi innovaatio

Susanna Tellan mukaan Suomessa nyt kehitettävä kasvomaski on ensimmäinen merkittävä innovaatio hengityssuojaimien alalla 30 vuoteen.

– Kaupallisesti hyväksytyissä hengityssuojaimissa tällaista teknologiaa ei ole aiemmin ollut. Kokeiluja on ollut, mutta toimivaa ja vaatimukset täyttävää ratkaisua ei ole aiemmin löytynyt, kertoo johtava tutkija Ilpo Kulmala VTT:ltä.

Kasvomaskin kehittäminen on saanut rahaa Euroopan komission ohjelmasta, jonka tarkoituksena on vahvistaa EU:n kriisivalmiutta. Tutkimusprojektin viiden miljoonan euron rahoituksesta 80 prosenttia on peräisin EU:lta.

Ulkonäkö poikkeaa totutusta

Uudelleenkäytettävä kasvomaski koostuu kolmesta eri osasta. Niin sanottu tekninen osa sijoittuu pään takapuolelle. Ilma kulkee maskin etuosaan virtausputkia pitkin. Kasvoille tuleva hengitysosa on läpinäkyvää muovia.

– Näin suun liikkeet pystyy näkemään, mikä auttaa kuulemista, kertoo yliopettaja Ari Känkänen LAB-ammattikorkeakoulusta.

Ilma suodattuu sähkösuodattimen avulla. Virtalähteenä on ladattava akku.

Känkänen on ollut mukana suunnittelemassa kasvomaskin ulkoasua. Se poikkeaa merkittävästi siitä, mihin moni on tottunut kasvomaskien kanssa.

– Ulkonäön pitää olla sellainen, ettei maski pelota käyttäjää eikä kohdeyleisöä esimerkiksi terveydenhuollossa, hän sanoo.

Testejä Suomessa ja Espanjassa

Tutkimusprojekti on nelivuotinen. Ensimmäiset kaksi vuotta on tarkoitus käyttää kasvomaskin kehittämiseen.

Sen jälkeen on vuorossa kaksi vuotta kestävä maskin käytännön testaus. Testauksia on tarkoitus tehdä sekä Suomessa että Espanjassa muun muassa terveydenhuollon työntekijöiden parissa.

– Sitten tarkoituksena on saada kasvomaski tuotantoon ja markkinoille, Susanna Tella sanoo.

Uudelleenkäytettävän kasvomaskin on tarkoitus tulla sekä sote-henkilöstön että tavallisten kansalaisten käytettäväksi.