Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili lauantaina Chicagoa omalla somealustallaan:
– Kohta Chicago näkee, miksi sitä kutsutaan SOTAministeriöksi, Trump viesti.
Trump muutti Yhdysvaltain puolustusministeriön nimen sotaministeriöksi perjantaina.
Trumpin Chicago-viesti mukaili Vietnamin sodasta kertovan Ilmestyskirja Nyt – elokuvaklassikon kuvastoa ja nimeä. Ilmestyskirja Nyt eli Apocalypse Now oli muuttunut muotoon Chipocalypse Now.
– Rakastan karkotusten tuoksua aamuisin, Trump mukaili elokuvan kuuluisinta repliikkiä.
Chicago kuuluu Illinoisin osavaltioon. Osavaltion demokraattinen kuvernööri J.B. Pritzker totesi:
– Tämä ei ole vitsi. Tämä ei ole normaalia. Yhdysvaltain presidentti uhkaa lähteä sotaan amerikkalaista kaupunkia vastaan.
Myös Chicagon pormestari Brandon Johnson vastustaa jyrkästi joukkojen lähettämistä kaupunkiin järjestyksen pitoon.
Trump uhkailee ja pelottelee demokraattijohtoisia kaupunkeja
Jo tiistaina Trump uhkasi lähettää kansalliskaartin joukkoja Chicagoon. Trump ei ole kertonut milloin tai miten tämä tapahtuisi, tai sitä, liittyisikö operaatio joihinkin muihin liittovaltion viranomaisten operaatioihin.
Trump on maalaillut kuvaa Chicagosta ”helvetillisenä” maailman murhapääkaupunkina. Tilastollisesti se ei pidä lainkaan paikkaansa. Chicagossa on toki paljon murhia, mutta asukaslukuun suhteutettuna se ei ole 20 pahimman yhdysvaltalaiskaupungin joukossa.
Trump on aiemmin lähettänyt kansalliskaartin joukkoja Los Angelesiin ja pääkaupunki Washingtonin kaduille.
Viime aikoina hän on uhkaillut joukkojen lähettämisellä Chicagon lisäksi ainakin Baltimorea, New Yorkia ja New Orleansia.
Kaksi eri uhkakuvaa
Trump puhuu usein samaan hengenvetoon kahdesta eri asiasta: toisaalta väkivaltarikollisuuden torjunnasta, toisaalta laittomien siirtolaisten karkottamisesta.
Trumpin puheissa ja toimissa nämä kaksi asiaa menevät usein sekaisin.
Kansalliskaartin lähettämistä kaduille Trump on perustellut rikollisuudella. Sen perusteella hän on julistanut hätätiloja.
Sen sijaan laittomia siirtolaisia jahtaa pääosin liittovaltion ICE-virasto.
Satoja liittovaltion agentteja on lähetetty tällä viikolla Chicagon ulkopuolella olevaan laivastotukikohtaan, jota on tarkoitus käyttää tukikohtana pian alkavassa siirtolaisten jahtausoperaatiossa.
Viidennes Chicagon asukkaista on meksikolaistaustaisia ja iskut oli ilmeisesti suunnattu ensi viikolla järjestettävien meksikolaisjuhlien aikaan. Nyt järjestäjät ovat peruuttaneet ainakin osan suunnitelluista perinteisistä festivaaleista.
Trump käyttää joukkoja ja niillä uhkailua pelotellakseen poliittisia vastustajiaan ja pakottaakseen demokraattivetoisia kaupunkeja auttamaan siirtolaisten jahtaamisessa.
Los Angeles koepallona
Ensimmäinen vaihe nähtiin Los Angelesissa kesäkuussa. Kun ICE oli aloittanut siellä näyttävän kampanjan siirtolaisten jahtaamiseksi, Los Angelesissa alkoi niitä vastustavia mielenosoituksia.
Kun osa mielenosoituksista oli johtanut mellakointiin, Trump reagoi välittömästi lähettämällä tuhansia kansalliskaartin ja merijalkaväen sotilaita kaupungin kaduille Kalifornian ja Los Angelesin johdon vastustuksesta huolimatta.
Trumpin päätöksen laillisuus on erittäin kyseenalainen. Erityisesti vakituisen armeijan käyttö järjestyksenvalvonnassa on erikseen laissa kielletty.
Los Angelesin kaduilla partioi edelleen noin 300 sotilasta.
Tällä viikolla liittovaltion tuomari päätti, että joukkojen käyttö Kaliforniassa oli laitonta. Trumpin hallinto valittaa päätöksestä.
Eräät oikeusoppineet ovat varoittaneet, että päätös saattaa vielä kääntyä Trumpin voitoksi.
Jos korkein oikeus jossain vaiheessa linjaa, että Trumpilla on oikeus määrätä joukkojen käytöstä mellakoiden torjuntaan, hän saattaa kyetä käyttämään joukkoja eri puolilla maata ilman pidäkkeitä.
Washingtonin erikoistapaus
Seuraava vaihe tuli elokuussa, kun Trump määräsi kansalliskaartin pääkaupunki Washington D.C:n kaduille. Hän perusteli hätätilan julistamista Washingtonin rikollisuudella.
Toisin kuin Trump väittää, pääkaupungin rikollisuus oli itse asiassa laskussa ennen kuin kaarti komennettiin kaduille.
Ei ole sattumaa, että Trump valitsi seuraavaksi pelottelukohteekseen nimenomaan Washingtonin. Washingtonin asema on erityinen, sillä se ei kuulu mihinkään osavaltioon vaan sijaitsee liittovaltion alueella. Siksi Trumpin on ollut helpompi iskeä juuri sinne.
Trump sanoi tällä viikolla, että kansalliskaarti saatetaan lähettää seuraavaksi Louisianan New Orleansin kaduille. Se voisi olla juridisesti helpompaa kuin Chicago, sillä vaikka New Orleansin kaupunki on demokraattijohtoinen, Louisianan republikaanikuvernööri on sanonut tukevansa kansalliskaartin lähettämistä.
Vastustajat eivät halua antaa Trumpille tekosyitä joukkojen lähettämiseen
Toiseksi Trumpin joukkojen lähettämistä vastustavat mielenosoitukset ovat olleet suhteellisen pieniä.
Osittain tämä on vastustajilta taktiikkaa. He pelkäävät kutsua koolle suurmielenosoituksia, koska Trumpin hallinto saattaisi käyttää niitä hyväkseen väittämällä, että kaupungissa on levottomuuksia.
Se pelko on epäilemättä aiheellinen.
Perjantain Trump uhosi lähettävänsä joukkoja Portlandiin, Oregoniin. Presidentti oli ilmeisesti nähnyt FoxNews uutiskanavan jutun, jossa tuoreisiin kuviin pienestä mielenosoituksesta oli yhdistetty arkistokuvaa vuoden 2020 suurista Black Lives Matter -protesteista.
Ilmeisesti tämän väärinkäsityksen perusteella Trump sanoi, että Portlandissa asuminen ”on kuin asuisi helvetissä”.
Chicago-viestissään Trump puhui sotaministeriöstä eli puolustusministeriöstä.
Trumpin uhkailu sai myös chicagolaisen Scott Smithin lähtemään lauantaina Trumpia vastustavaan mielenosoitukseen. Smith sanoi, että hän kannattaa sitä, että liittovaltio auttaisi kaupungin rikollisuudentorjunnassa. Mutta sen toiminnan pitäisi tapahtua yhteistyössä kaupungin oman johdon ja poliisin kanssa.
- Kun näin Trumpin someviestin, ajattelin, että minun on lähdettävä mielenosoitukseen. Olin aiemmin empivä, mutta sitten näin hänen julistavan sodan amerikkalaista kaupunkia vastaan. Minun kaupunkiani, Smith sanoi New York Timesin haastattelussa.