Yhdysvalloissa liittovaltion valitustuomioistuin on vahvistanut alemman oikeusasteen päätöksen, joka määräsi presidentti Donald Trumpin hallintoa jatkamaan passien myöntämistä transsukupuolisille ja ei-binäärisille henkilöille.

Trump määräsi tammikuussa, että maan virallisen linjan mukaisesti jatkossa tunnustetaan vain kaksi sukupuolta. Kesäkuussa piirituomari kuitenkin määräsi, että ulkoministeriön tulee jatkaa sukupuolineutraalin X-merkinnän myöntämistä transsukupuolisten ja ei-binääristen henkilöiden passeihin.

Torstaina valitustuomioistuin hylkäsi Trumpin hallinnon pyynnön keskeyttää piirituomarin määräys.

Yhdysvaltain ulkoministeriö oli sallinut ennen Trumpia kolmen vuosikymmenen ajan henkilöitä päivittämään sukupuolimerkintänsä passeihin. Presidentti Joe Bidenin virkakauden aikana hallinto salli ihmisiä valitsemaan myös sukupuolineutraalin X-merkinnän.

Hallinto kaavailee rajoituksia aseenkantoon

Uutiskanava CNN:n ja Washington Postin lähteiden mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriö kaavailee rajoituksia transsukupuolisten oikeuksiin omistaa aseita.

Taustalla on viime viikolla Minnesotassa tapahtunut joukkoampuminen, jossa kuoli kaksi lasta ja toistakymmentä ihmistä haavoittui. Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministerin Kristi Noemin mukaan epäilty tekijä oli transsukupuolinen.

Oikeusministeriön edustajan mukaan erityisiä rikosoikeudellisia ehdotuksia ei ole toistaiseksi esitetty.

Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys turvaa kansalaisten oikeuden kantaa aseita. Oikeusministeriön ATF-viraston mukaan on kuitenkin olemassa useita poikkeuksia, kuten tuomitut rikolliset ja henkilöt, jotka on todettu mielenterveydeltään ”vajavaisiksi”.

Trump on aiemmin allekirjoittanut presidentin määräyksen, joka muun muassa kieltää transsukupuoliset ihmiset asevoimista.

Lähteet: AFP, Reuters