Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki on saanut toimittajille myönnettävän pysyvän kulkuluvan Valkoiseen taloon. Hän on tällä hetkellä ainoa pohjoismainen toimittaja, jolla on pysyvä kulkulupa porttien sisäpuolelle.
Suomalaisella toimittajalla ei ole ollut Valkoiseen taloon aiemmin pysyvää kulkulupaa tällä vuosituhannella, vaan lupa on täytynyt anoa erikseen aina yhdeksi päiväksi kerrallaan.
Pääsy Washingtonin poliittisen elämän ytimeen on merkittävä asia ulkomaankirjeenvaihtajan työn ja tiedonhankinnan kannalta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, ja hän on keskittänyt valtaa voimakkaasti Valkoiseen talon sisälle.
– Jos pystyn esittämään suoraan kysymyksen Trumpille, kun hän vaikka kävelee pihanurmen halki helikopterilleen, sillä on merkitystä, Reunamäki sanoo.
Valtaosa Valkoisessa talossa päivystävistä toimittajista on yhdysvaltalaisia. Heidän kysymyksensä kumpuavat suurvallan omasta perspektiivistä.
– On arvokasta, jos pääsen kysymään kysymyksen, joka kiinnostaa erityisesti suomalaisia.
Huutokuoro Valkoisen talon nurmikolla on toistaiseksi ollut sellainen, ettei presidentti Trump ole suomalaistoimittajan kysymystä sen seasta rekisteröinyt.
Kulkulupa ei anna luonnollisesti vapaata pääsyä presidentin työhuoneeseen asti. Valkoisen talon pihalla kulkee kuitenkin päivittäin Trumpin avustajia, mikä antaa usein mahdollisuuden kysyä heiltä tuoretta tietoa.
Reunamäki pitää tiedonhankinnan kannalta erittäin hyvänä sitäkin, että hän voi Valkoisen talon ahtaissa lehdistötiloissa verkostoitua paremmin yhdysvaltalaisten toimittajien kanssa ja kuulla heidän kuiskuttelunsa.
– Jo se auttaa pysymään tilanteen tasalla.
Monenkirjavassa seurassa
Valkoisessa talossa paikalla ovat edelleen perinteisten amerikkalaisten mediatalojen toimittajat, vaikka presidentti Trumpin suhde heihin on jännitteinen.
Reunamäki arvelee, että Trump ei ole uhkailuistaan huolimatta viskannut muun muassa The New York Timesin, Washington Postin tai CNN:n toimittajia ulos, koska hän lopulta rakastaa julkisuutta.
– Trump tietenkin kritisoi heitä, mutta he ovat välttämätön paha. Hän haluaa, että toimittajat päivystävät Valkoisessa talossa.
Trump on kuitenkin sekoittanut pakkaa ja päästänyt Valkoiseen taloon myös monenkirjavan joukon oikeistomedioiden toimittajia ja sosiaalisen median sisällöntuottajia. Tämä on ärsyttänyt perinteisten medioiden toimittajia, koska uudet tulokkaat vievät arvokkaita kysymysvuoroja.
– Näiltä sosiaalisen median vaikuttajilta tulee Trumpille usein helppoja kysymyksiä, ja se harmittaa valtamedioiden toimittajia, Reunamäki sanoo.
Aktiivisuus palkittiin ja lupa heltisi
Reunamäki sanoo, että Valkoisessa talossa tapaa eurooppalaisista toimittajista eniten brittejä, ranskalaisia ja saksalaisia.
Ranskalaisen La Chaîne Info -kanavan (LCI) Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Sonia Dridi sanoo, että Valkoisessa talossa kulkee nyt huomattavasti enemmän toimittajia kuin edellisen presidentin Joe Bidenin aikana.
Katso, mistä Dridi uskoo sen johtuvan:
Reunamäki arvelee, että hänen pysyvän kulkulupansa taustalla on hänen oma aktiivisuutensa ja verkostoituminen Valkoisen talon pressiväen kanssa.
– Trumpin hallinto on räjäyttänyt koko byrokraattisen prosessin, mikä lehdistön kulkulupien anomiseen on aiemmin liittynyt.
Bidenin aikana hakemusprosessi kesti useita kuukausia ja toimittajan tuli liittää hakemukseensa juttunäytteitä sekä suosittelukirjeitä. Nyt kaikki tapahtuu henkilösuhteiden avulla.
Pahitteeksi ei varmaan ollut sekään, että Suomen presidentti Alexander Stubb on hyvissä väleissä Trumpin kanssa.
– Suomi ei ole Trumpin silmissä epäystävällinen maa. Ehkä se on huomattu Valkoisen talon lehdistötoimistossa, Reunamäki sanoo.
Korjattu 5.9. klo 17.06: Reunamäki on ainoa pysyvän kulkuluvan Valkoiseen taloon saanut suomalainen toimittaja tällä vuosituhannella, ei kautta aikain.