Yhdysvalloissa liittovaltion valitustuomioistuin on katsonut, että presidentti Donald Trumpilla ei ole ollut valtuuksia asettaa valtaosaa tuontitulleistaan ja kyseiset tullit ovat täten laittomia.

Muun muassa Politicon ja New York Timesin mukaan tuomarit lykkäsivät päätöksen voimaantuloa lokakuulle, jotta hallinnolla on tarvittaessa aikaa valittaa päätöksestä. Trumpin asettamat tuontitullit saavat siis olla voimassa vielä toistaiseksi.

Presidentti Trump sanoo vievänsä korkeimpaan oikeuteen valitustuomioistuimen antaman päätöksen. Trump syyttää valitustuomioistuinta puolueelliseksi, mutta ei tarjoa väitteelleen mitään todisteita.

Trump on toisen presidenttikautensa aikana asettanut tuontitulleja sekä Yhdysvaltain kilpailijoille että liittolaisille.