Suomen ulkopolitiikkaa hallitsee nyt kaksi kysymystä yli muiden: Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Israelin sota Gazassa.

Näistä toisesta ulkopolitiikan johto on yhtä mieltä, mutta toinen jakaa näkemykset ennen julkisuudessa näkemättömällä tavalla.

Yhtä mieltä ulkopolitikassa ollaan Ukraina-kysymyksestä, joka on Suomen kannalta äärimmäisen tärkeä, ja sodan lopputulos vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen.

Palestiina-kysymyksessä hallituksen ja presidentin kannat ova revähtäneet erilleen.

Palestiinan mahdollinen tunnustaminen on maantieteellisesti turvallisen etäällä. Siitä on vaarattomampaa olla eri mieltä kuin turvallisuuspolitiikasta.

Presidentti Alexander Stubb toisti tiistaina suurlähettiläspäivillä, että tunnustaisi Palestiinan.

Hallitus ei aio tehdä siitä esitystä, joten tunnustamista tuskin tapahtuu.

Asetelma on poikkeuksellinen. Tämän selvemmin tai jyrkemmin presidentti ei oikeastaan voi tuoda kantaansa julki.

Stubb vältti asettumasta Palestiinan tai Israelin puolelle ja sanoi olevansa rauhan puolesta. Hänen mielestään tunnustaminen olisi ”oikein”.

Oikein toimiminen olisi kansainvälisten sääntöjen mukaista. Israel toimii väärin näännyttäessään ihmisiä nälkään ja tuhotessaan Gazaa asumiskelvottomaksi raunioksi.

– Gaza on ihmisyyden epäonnistuminen, Stubb sanoi.

Suomen päätös tunnustamisesta ei lopettaisi kärsimystä eikä tappamista. Mutta Stubb perustelee tunnustamista logiikalla: jos Suomen tavoitteena on, että nykyisellä Israelin valtion alueella on kaksi valtiota, tunnustaminen veisi kohti tätä ratkaisua.

Kun Stubb kertoi heinäkuussa julkisuuteen kannattavansa Palestiinan valtion tunnustamista, hän rikkoi suomalaista tapaa. Yleensä poliitikot vaikenevat ulkopolitiikan erimielisyyksistä ja yrittävät sopia ne piilossa. Tässä Stubbin linja on Suomessa uusi.

Ulkopolitiikan pitkän linjan mukaista Stubbin mukaan olisi tunnustaa Palestiina. Näin Stubb tulkitsee edustavansa jatkuvuutta.

Tuodessaan kantansa julkisuuteen presidentti teki näkyväksi hallituksen sisäisen ristiriidan ja jakautuneet arvot.

Kristillisdemokraattien Israel-politiikkaan Palestiinan tunnustaminen ei istu, eivätkä perussuomalaiset halua tunnustaa valtiota, jossa toimii ääri-islamilainen terroristijärjestö Hamas.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) tehtävä olisi sovitella hallituksensa näkemykset yhteen. On epätodennäköistä, että hallitus päätyisi presidentin kannalle.

Ukrainan sodan ratkaisun hakeminen on tuonut Suomelle paikan Yhdysvaltain ja Euroopan suurten maiden rinnalla. Huippuhetki tässä diplomatiassa oli, kun Suomen presidentti oli Washingtonissa neuvotteluissa Yhdysvaltain, Ukrainan ja Euroopan suurten maiden johtajien kanssa.

Suomi on päässyt tärkeään paikkaan pitkälti presidentti Stubbin persoonan ansiosta. Hän tietää, miten Donald Trumpille puhutaan.

Suomi käyttää tilaisuutta hyväkseen niin tehokkaasti kuin kykenee. Mutta Stubb myöntää nöyrästi, että hetki voi olla pian ohi.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavien ministereiden ja presidentin puheissa selvisi, mihin Suomi käyttää vaikutusmahdollisuutensa: vakuuttaakseen Donald Trumpille, että Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia kohtaan on lisättävä painetta, ja vaikuttaakseen Ukrainan turvallisuusjärjestelyihin.

Suomi on hakeutunut mahdollisimman lähelle Yhdysvaltoja ja Stubb sanoo suhteiden olevan nyt hyvät. Hän sanoo Suomen jakavan myös yhteisen läntisen arvopohjan Yhdysvaltojen kanssa.

Suomi saattaa jakaa Yhdysvaltain arvot, mutta on vaikea nähdä, että Suomi jakaisi Trumpin arvoja; hyväksyisi tämän oikeusvaltiota heiluttavia toimintatapoja Yhdysvaltain sisällä tai sääntöjen ohittamista kansainvälisessä politiikassa.

Trumpin varassa on kuitenkin Ukrainan rauhan etsiminen.

Yhdysvaltain presidentti on onnistunut luomaan oman toimintakulttuuriin, johon Euroopan johtajat, myös Suomi, näyttävät mukautuneen. Heidän on esimerkiksi siedettävä, että Trump kutsuu Putinin Alaskaan punaiselle matolle, vaikka Putinia epäillään sotarikoksista.

Trumpin lähelle pääsy on ollut sekä Suomelle että muille Euroopan maille keino vaikuttaa Euroopan turvallisuuteen. Sen hinta on, että kaikkia tosiasioita ei sanota julkisesti ääneen.