BERLIINI / HELSINKI Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ollut virassaan vasta vajaat kahdeksan kuukautta, mutta hän on jo paljastanut käytännöllisesti katsoen kaikki Euroopan heikkoudet.
Siitä ovat osoituksena Trumpin viimeaikaiset neuvotteluvoitot kauppakiistassa ja Naton puolustusmenojen korottamisessa.
Trump ei ole syypää heikkouteen. Mutta hän hyödyntää sitä toisin kuin aiemmat Yhdysvaltojen presidentit.
Eurooppa on ollut pitkämielinen ja alkanut nyt myös imarrella Trumpia. Nöyrtyykö Eurooppa liiaksi kiusaajan edessä vai onko se fiksusti aikuinen huoneessa?
Tässä jutussa kerrotaan, miksi Eurooppa on valinnut tämän tien, ja käydään läpi neljä avainkohtaa tältä vuodelta.
Aloitetaan: tässä neljä näytöstä ja niiden jälkinäytökset, joissa pohditaan, mitä Trump oikein haluaa ja miten Euroopan käy.
Ensimmäinen näytös: Trumpin toinen kausi alkaa myrskyllä
Trump astuu valtaan tammikuun lopulla. Suomessakin seurataan hämmästyneinä, miten Tesla-miljardööri Elon Musk alkaa syynätä hallintoa ja Trump haukkuu lähimpiä liittolaisiaan kuten Kanadaa.
Trump alkaa välittömästi uhkailla koko maailmaa lisätulleilla. Hän väittää myös virheellisesti, että Euroopan unioni olisi perustettu Yhdysvaltojen kiusaksi.
Viikkojen nokittelun jälkeen h-hetki koetaan 2. huhtikuuta Valkoisen talon ruusutarhassa Washingtonissa. Trump marssii paikalle ison fläppitaulun kanssa ja julistaa tullisodan muuta maailmaa vastaan. ”Kiina 34 prosenttia, Eurooppa 20 prosenttia...”
Katso tästä, kuinka Trump moittii EU:ta.
Trumpin esitystä seuraa kaaos. Pörssikurssit romahtavat ja Yhdysvaltojen valtionlainojen korot nousevat pilviin.
Euroopassa Ranska, Espanja ja Tanska kannattavat nyrkin lyömistä pöytään eli tiukkaa linjaa tullineuvotteluissa. Periksi antamista tukevat ennen kaikkea Saksa ja Italia, jotka pelkäävät vientinsä puolesta, ynnä Baltian maat, jotka pelkäävät Moskovan uhkaavan seuraavaksi niitä.
Brysselin kauppaneuvottelijat alkavat pelata aikaa. He toivovat, että sijoittajat kesyttävät Trumpin. He ajattelevat, että pörssiheilunta saa Trumpin empimään.
EU yrittää olla ärsyttämättä Trumpia myös siksi, ettei tämä hylkäisi Ukrainaa.
Kiina valitsee toisin ja vastaa Trumpin uhkailuun vastatoimilla. Pian sen jälkeen Yhdysvallat ja Kiina sopivat kiistansa.
Lopputulos
Euroopassa perääntymistä ajatellaan kädenojennuksena, mutta Yhdysvalloissa se tulkitaan heikkoudeksi.
Euroopan passiivisuus vahvistaa ratkaisevasti Trumpin neuvotteluasemaa, ja tämä saa lisää vettä myllyynsä.
Mitä tästä pitäisi ajatella nyt?
Eurooppa olisi voinut tehdä enemmän, uskoo Bruegel-tutkimuslaitoksen asiantuntija Ignacio Garcia Bercero. Hänellä on pitkä tausta EU-komission kauppaneuvottelujen johtotehtävissä, myös Trumpin ensimmäisellä kaudella.
Garcia Berceron mielestä EU:n neuvottelijat joutuivat toimimaan ilman kunnon selkänojaa, tietämättä onko EU valmis laittamaan kovan kovaa vastaan vai ei.
– Komissio ei saanut riittävää tukea neuvotteluissa jäsenmailta. Tämä heikensi vääjäämättä sen neuvotteluasemaa, Ignacio Bercero sanoo.
Toisaalta hän sanoo ymmärtävänsä sitäkin, ettei EU halunnut ottaa riskiä tilanteen kärjistymisestä Trumpin kanssa.
– Luultavasti parempaakaan sopimusta ei olisi ollut tarjolla, hän sanoo.
Toinen näytös: Eurooppa pehmenee ja alkaa imarrella
Toukokuussa Trump keskustelee useita kertoja EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa.
Kauppaneuvotteluita hoitaa EU-komissio. Jäsenmaat ovat antaneet sille mandaatin neuvotella kauppakysymyksistä.
Ydinpiiri on pieni: poliittisen vastuun kantaa von der Leyenin rinnalla slovakialainen kauppakomissaari Maroš Šefčovič. Neuvottelupöydissä istuvat esimerkiksi komission kauppapääosastoa johtava saksalainen Sabine Weyand ja von der Leyenin kabinettipäällikkö Björn Seibert, hänkin Saksasta.
Taustatiimissä on kymmeniä ihmisiä, muttei suomalaisia. Sama osa on monilla muillakin jäsenmailla. Kaikki pidetään kuitenkin kartalla tilanteesta EU-suurlähettiläiden kokousten kautta.
Suomi kannattaa vapaakauppaa ja suhtautuu nihkeästi vastatoimiin Yhdysvaltoja kohtaan. Meillä pelätään, että Eurooppa ampuisi niillä itseään jalkaan ja syntyisi kauppasota.
Samalla Britannia sopii kymmenen prosentin tullitasosta, jota Brysselissä pidetään vielä liian korkeana. Trump ilmoittaa 23. toukokuuta, että EU:n tullit nostetaankin peräti 50 prosenttiin, ellei sovintoa synny heinäkuun alkuun mennessä.
Euroopassa on jo totuttu Trumpin peliin ja ymmärretty, että tullit ovat vipuvarsi, joita Trump käyttää aivan muiden tavoitteiden toteuttamiseksi.
Esimerkiksi Meksikoa voi uhata tulleilla huumeiden salakuljetuksen hillitsemiseksi, Brasiliaa poliittisen sielunveljen Jair Bolsonaron tukemiseksi. Ja niin edelleen.
Viimeistään toukokuun loppuun mennessä EU taipuu kannalle, että huonokin diili Trumpin kanssa on parempi kuin ei sopimusta lainkaan.
Lopputulos
Kesäkuun Nato-huippukokouksessa eurooppalaiset taipuvat mukisematta Trumpin vaatimukseen puolustusmenojen kasvattamisesta viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vielä viime vuonna ajatuskin tuntui mahdottomalta.
Tämän jälkeen Trump ei enää puhu Yhdysvaltojen irrottamisesta Natosta.
Viiteen prosenttiin suostuminen on eräänlainen suojelumaksu, joka eurooppalaisten on maksettava turvallisuudestaan.
Mitä tästä pitäisi ajatella nyt?
Mikään Trumpin politiikassa ei viittaa siihen, että Yhdysvallat hellisi enää minkäänlaista erityistä Eurooppa-suhdetta. Näin sanoo Marko Maunula, joka toimii Yhdysvaltain historian professorina Claytonin yliopistossa Georgian osavaltiossa.
– Euroopan pitää ajaa täysin selkäytimeensä, että tällä kertaa ratsuväki ei ehkä tule. Sanon tämän amerikkalaisesta perspektiivistä.
Tällä Maunula tarkoittaa, että Yhdysvallat ei välttämättä suojele Eurooppaa lainkaan.
– Euroopan pitää varautua pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Yhdysvallat saattaa Trumpin arvaamattomuudesta johtuen esimerkiksi lopettaa asetoimitukset Euroopalle täysin, jos hän näkee sen olevan Yhdysvaltojen etujen vastaista.
Imartelu voi sen sijaan olla Euroopalta ainakin lyhyellä aikavälillä toimiva taktiikka, Maunula uskoo. Imartelupolitiikan huipentuma oli Naton pääsihteerin Mark Rutten esiintyminen juhannuksen ”viiden prosentin kokouksessa”.
– Ei ole ehkä aina mieltä ylentävää käyttää näitä ylisanoja, joita Trump toivoo kuulevansa, mutta se selvästikin toimii.
Katso tästä Rutten imartelun taidonnäyte:
Kolmas näytös: Uusi hyökkäys, ”golf-sopimus” ja iso jälkipyykki
Heinäkuun puolivälissä kauppasopimus näyttää olevan jo nurkan takana.
Sitten Trump käy jälleen hyökkäykseen ja ilmoittaa nostavansa tullit 30 prosenttiin, jos sopimusta ei synny ennen elokuun alkua.
EU on yhä haluton hyökkäykseen. Komissio laskeskelee, että niin iso tulli estäisi keskinäisen kaupan käytännössä kokonaan.
Suurimmalle EU-maalle Saksalle on mahdotonta hyväksyä, että autojen tulli pysyisi 27,5 prosentin tasolla, jolle Trump oli sen asettanut huhtikuusta lähtien. Jos Trump ei sisällytä 15 prosentin tasoon myös autoja ja autonosia, se on Saksalle syy aloittaa kunnon kauppasota.
Washington uskoo Berliinin olevan tosissaan ja hyväksyy autot 15 prosentin tullin piiriin.
Eurooppalaiset ymmärtävät, että vaarana on raaka kauppasota. Brysselissä on opittu kantapään kautta, että Trump kyseenalaistaa jo sovittuja asioita ja ajaa omia vaatimuksiaan taktiikoilla, joita virkamiehet kuvailevat kiristykseksi.
EU-neuvottelija kommentoi asetelmaa saksalaiselle Handelsblattille: ”Jos tekee sopimuksia mafiajärjestön kanssa, on oltava valmis lyömään nyrkkiä pöytään.”
Sopimus syntyy, kun komission puheenjohtaja von der Leyen ja Trump kohtaavat ”golf-tapaamisessa” Skotlannissa. Tullitasoksi tulee 15 prosenttia.
Näin von der Leyen kertoo sovusta:
Lopputulos
Sopu on Euroopalle helpotus, koska tullipiinan ajatellaan loppuvan, mutta myös järkytys, koska korotus aiempaan 1–3 prosentin tullitasoon on iso.
Hämmennystä aiheuttavat erilaiset lupaukset. EU lupaa ostaa Yhdysvalloilta energiaa jopa 750 miljardilla dollarilla vuoteen 2028 mennessä ja investoida Yhdysvaltoihin 600 miljardin dollarin edestä.
Kauppojen toteutumisesta ei ole mitään takeita. Kukaan EU:ssa ei voi sopia kauppoja yksityisten yritysten puolesta.
EU:lla on ollut koko ajan takataskussaan 93 miljardin euron arvoinen vastatoimien paketti yhdysvaltalaisten yritysten tuonnille. Tätä arsenaalia ei käytetä.
Ylen haastattelemat EU-virkamiehet ymmärtävät komission taktiikkaa. Jos Trump suuttuu ja nostaa tullitason vaikkapa 30 tai 50 prosenttiin, miljoonat työpaikat Euroopassa voivat olla vaarassa.
Mitä tästä pitäisi ajatella nyt?
Voittiko EU, vai hävisikö se? Sitä ei tiedä vielä kukaan, mutta Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus pitää EU:n toimintaa järkevänä.
– Taloustieteilijänä ajattelen, että jos toinen ampuu itseään jalkaan ja nostaa tuontitulleja, ei kannata itse tehdä samaa.
Brotheruksen mielestä vapaakauppaa on järkevää puolustaa vaikka yksipuolisestikin. Hän lisää, että 15 prosentin tullisopimus voi olla parempi kuin sellainen 10 prosentin tullisopimus, johon sisältyy paljon alakohtaisia lisätulleja.
EU pelaa Brotheruksen mukaan ”järkevää, pitkää peliä”. On silti vaikea tietää, mitä EU olisi voinut kovemmalla pelillä saavuttaa.
– Kritiikki EU:ta kohtaan on aiheellista, jos oletetaan että EU olisi voinut saada saman kuin ennen Trumpin valintaa eli ei mitään tulleja. Omasta mielestäni sellaista lopputulemaa ei olisi voitu saavuttaa.
Neljäs näytös: Trump Putinin taskussa?
Elokuussa Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittavat tapaavansa Alaskassa keskustellakseen Ukrainasta.
Tieto tulee eurooppalaisille pettymyksenä, muttei enää yllätyksenä – Trump on jättänyt Euroopan rauhanneuvottelujen ulkopuolelle alusta asti.
Putinia kohtaan Trump on myötäsukainen. Vaikka hän uhoaa julkisesti raskailla talouspakotteilla, mikäli rauhanprosessi ei edisty ”merkittävästi”, mitään ei tapahdu.
Aikarajat siirtyvät, ja niistä tulee merkityksettömiä. Venäjä jatkaa Ukrainan moukarointia. Eurooppa toistaa Trumpille, että Putin pelaa vain aikaa, mutta turhaan.
Kun Trump tapaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Washingtonissa vain muutama päivä Alaskan tapaamisen jälkeen, joukko EU-johtajia lähtee hänen tuekseen.
Eurooppa haluaa näin välttää nöyryytyksen, jonka kohteeksi Zelenskyi joutui vastaavalla vierailulla helmikuussa.
Suomi saa Washingtonissa oman ulkopoliittisen tähtihetkensä.
Suorat välit Trumpiin kehittänyt ja ”Trump-kuiskaajaksikin” mainuttu presidentti Alexander Stubb on delegaatiossa ainoa pienen jäsenvaltion edustaja ja Trump vaikuttaa arvostavan Stubbia.
Katso video Stubbin ja Trumpin sanailusta:
Lopputulos
Euroopan johtajat ovat olleet epävarmoja siitä, miten Trumpia tulisi käsitellä. Nyt he ovat liittyneet ruttemaiseen strategiaan eli mukautumiseen ja Trumpin kehumiseen.
Vierailu Washingtonissa ei kuitenkaan tuo tulitaukoa Ukrainaan, eikä Trumpin hellä Putinin kohtelu muutu.
Trumpin ja Putinin neuvottelut päättyvät Venäjän voittoon. Putin paistattelee Trumpin rinnalla suurvaltajohtajana.
Mitä tästä pitäisi ajatella nyt?
Trump ei ole ikinä peitellyt kaunaansa Eurooppaa ja erityisesti EU:ta kohtaan.
Tutkijat selittävät tätä amerikkalaisten kulttuurisotien siirtämisellä osaksi transatlanttista suhdetta. Trumpin MAGA (Make America Great Again) -joukoissa Euroopan unioni nähdään jatkumona amerikkalaiselle liberaalille eliitille.
– Yhdysvaltojen ja Euroopan kauppasuhde on maailman tärkein kauppasuhde. Ja siitä huolimatta Trump on toiminut kuin sillä suhteella ei olisi liiemmin merkitystä, kuvaa tutkija Ville Sinkkonen.
Sinkkonen on Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskuksen johtava tutkija. Hänen mukaansa Eurooppa yrittää toimillaan ohjata Trumpia oikeaan suuntaan, saamalla tämän tuntemaan itsensä voimakkaammaksi kuin ehkä onkaan.
– Euroopassa on ajateltu, että otetaan lusikka kauniiseen käteen ja pelataan pidempää peliä. Se voi olla epämiellyttävän näköistä, mutta sillä yritetään minimoida tappiot, Sinkkonen sanoo.
Loppunäytös: Trump antaa vähän, mutta haluaa paljon
Euroopan ja Amerikan suhde on vain puolessa vuodessa muuttunut pysyvästi, tutkijat sanovat.
– Vaikka presidentiksi tulisi demokraatti tai kansainvälisesti suuntautunut republikaani, suhteen ytimeen on pistetty epävarmuus, sanoo professori Marko Maunula.
Maunulan mukaan Trump kutittelee amerikkalaisten vaistoja, mitä Euroopassa ei aina ymmärretä. Amerikkalainen ei ajattele Eurooppaa vaan kysyy, mitä hän hyötyy. Well done -pihvejä ketsupin kera syövän Trumpin ronski kansantyyli puree tähän.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen on juuri viimeistellyt Yhdysvalloissa toimivan kollegansa Garret Martinin kanssa tutkimusartikkelin siitä, mitä vaihtoehtoja suhteen kehittymiselle on.
Ennusmerkit ovat huonot: Yhdysvallat haluaa antaa vähän mutta silti saada paljon.
– Yhdysvallat ei näe Eurooppaa ideologisena liittolaisena, kuten aiemmin. Silti Yhdysvallat haluaa vaikuttaa siihen, miten Eurooppa toimii maailmassa ja kaventaa Euroopan toimintatilaa kansainvälisessä politiikassa, Sinkkonen arvioi.
Lyökö mielistely Eurooppaa lopulta kasvoille? Tuleeko Eurooppa pumpanneeksi Trumpin egoa liikaa ja johtaa hänet raiteille, joka voi vain vahingoittaa Eurooppaa lisää?
Näyttää siltä, että sopu ei välttämättä ole ikuinen. EU:n entinen kauppakomissaari Thierry Breton varoitti torstaina, että Trump jatkaa kiristystään ja uhkaa tulleilla nyt kaikkia maita, jotka verottavat amerikkalaisia digijättejä.
EU kuuluu tähän joukkoon. Kilpailukomissaari Teresa Ribera sanoi perjantaina, että EU:n pitää panna hanttiin tullisovun rikkoutumisen uhallakin.
Bruegelin asiantuntijan Ignacio Garcia Berceron mielestä Euroopan pitää olla valmistautunut siihen, että Trump voi milloin tahansa lyödä tullisovun hajalle.
– Vastapuolella on hyvin, hyvin arvaamaton ja riskialtis Yhdysvaltojen hallinto, Garcia Bercero sanoo ja jatkaa:
– Epävakaus on nyt pelin henki.
Jutussa on käytetty lähteinä virkamiesten ja asiantuntijoiden haastattelujen lisäksi eurooppalaisia lehtiä kuten Handelsblattia, El Paísia, Le Mondea ja Financial Timesia.
Voit keskustella aiheesta 31.8. kello 23:een saakka.