Only in America, kuten sanonta kuuluu. Eli vain Amerikassa, kirjoitti yhdysvaltalainen urheilumedian jätti ESPN.
– Jos olisin sanonut 20 vuotta sitten, että jotain tällaista tapahtuisi, ihmiset olisivat ajatelleet, että tämä kaveri on menettänyt järkensä, myönsi UFC:n toimitusjohtaja Dana White.
UFC eli Ultimate Fighting Championship on maailman tunnetuin ja merkittävin vapaaotteluorganisaatio.
Heinäkuussa presidentti Donald Trump väläytti, että UFC-tapahtuma järjestetään Valkoisen talon alueella osana Yhdysvaltojen 250-vuotisjuhlia.
Aiemmin elokuussa Dana White vakuutteli, että mainittu UFC-tapahtuma 4.7.2026 järjestyy ”ehdottomasti”.
Hän matkustaa 28. elokuuta Washingtoniin tapaamaan Trumpia ja keskustelemaan järjestelyistä.
Valkoisen talon alueelle on tarkoitus kasata stadion, joka mahdollistaisi UFC-iltaan jopa 25 000 katsojaa.
White tosin tuumasi, ettei häntä kiinnosta paskaakaan, vaikka paikalla olisi vain yksi katsoja.
– Tämä on niin monumentaalinen, historiallinen ja yksinkertaisesti siisti juttu. Välitän vain nurmikolla olevasta kahdeksankulmiosta (vapaaotteluhäkki) ja otteluista, kun taustalla näkyvät Valkoinen talo ja Washington-monumentti.
Kielletystä lajista kohti presidentin virka-asuntoa
Amerikkalaisena tarinana pidetään nimenomaan sitä, kuinka UFC on noussut itsenäisyyspäivän keskiöön.
Ensimmäisen UFC-tapahtuman järjestivät liikemies Art Davie ja brasilialainen kamppailija Rorion Gracie vuonna 1993. Sääntöjä ei juuri ollut eikä painoluokkiakaan.
Vuonna 1996 republikaanisenaattori John McCain näki videon UFC:stä. Hän piti sitä ”barbaarisena” ja ”ihmisten kukkotappeluna”. McCain ryhtyi vastatoimiin.
Enimmillään vapaaottelu oli kielletty 36 osavaltiossa ja tv-kanavilla, vaikka ne näyttivät aikuisviihdettä.
Vasta vuonna 2016 New Yorkista tuli 50:s osavaltio, joka salli vapaaottelutapahtumat. Se mahdollisti UFC:lle pääsyn legendaariseen Madison Square Gardeniin.
Vaikka lakiesitys meni helposti läpi, ”kauhealle, ilkeälle ja väkivaltaiselle” lajille löytyi epäilijöitä.
– Tämä on surullinen päivä. Jos tämä on yksi maan suosituimmista urheilulajeista, se kertoo enemmän yhteiskunnastamme kuin siitä, kuinka opettavaista tämä voi olla, ilmoitti demokraatti Deborah Glick.
Toisaalta moni vapaaottelua vastustanut äänesti esityksen puolesta, koska se mahdollisti tapahtumien valvomisen ja verotuloja.
2000-luvun alun epävarmuudesta ja uskottavuuden puutteesta on pitkä matka nykytilanteeseen.
Vuonna 2001 Frank ja Lorenzo Fertitta hankkivat UFC:n kahdella miljoonalla dollarilla. Siitä lähtien Dana White on ollut puheenjohtaja sekä vuodesta 2023 myös toimitusjohtaja.
Fertittat pumppasivat organisaatioon 30 miljoonaa dollaria, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Vuonna 2004 luovuttaminen oli todella lähellä.
Urheilullisesti UFC pyrki reagoimaan julkiseen paineeseen menettämättä alkuperäistä ideaansa. Käyttöön otettiin painoluokat sekä sääntöjä, kuten maassa makaavan potkimisen ja päällä puskemisen kieltäminen.
White on kiistattomasti ansiokas promoottori, joka ei ole koskaan ajatellut, että nöyryys auttaa laskujen maksamisessa.
Hän on osannut huomioida fanit, yhteistyökumppanit, kamppailusalien pyörittäjät – kaikki, jotka vähänkin ovat auttaneet nostamaan UFC:n aitoon valokeilaan.
Lopulta suurin sysäys UFC:n läpimurrolle oli vuonna 2005 tehty sopimus Spike TV:n kanssa The Ultimate Fighter -ohjelmasta.
Kun UFC juhlisti 20-vuotista taivaltaan ja White piti puhetta lavalla, takana isolla näytöllä tekstit kertoivat ”maailman herruudesta” ja ”urheilumaailman uudelleenmuokkaamisesta”.
– Dana Whiten tyyli on hyvin röyhkeä ja ruma, ja hän toimii täysin eri tavalla kuin kukaan urheilujärjestön johtaja, ESPN kuvaili.
Kun oli 30-vuotisjuhlan aika vuonna 2023, moni tavoitteista oli jo saavutettu. UFC:llä oli ollut tapahtumia 17 uudessa maassa ja sitä näytettiin 170 maassa.
UFC:n varapresidentti David Shaw ilmoitti, että seuraavan 30 vuoden jälkeen vapaaottelu on suurempi laji kuin jalkapallo.
Organisaation 2 miljoonalla saaneet Fertittat myivät UFC:n vuonna 2016 Endeavorille noin 4 miljardilla dollarilla.
Miten Donald Trump liittyy tähän?
Dana Whiten ystävyys presidentin kanssa juontaa juurensa 2000-luvun alkuun, jolloin Trump isännöi UFC-tapahtumia liiketiloissaan.
White on sanonut, että kun kukaan muu ei uskonut UFC:n tulevaisuuteen, yksi mies uskoi, Donald Trump.
Vaikka UFC:n katsojien keski-ikä on noussut, sen kohderyhmänä ovat edelleen nuoret miehet poikkeuksellisen vahvasti verrattuna muihin urheilulajeihin.
Samalla kohderyhmällä oli valtava rooli Trumpin vaalikampanjassa.
Spektaakkelimaisuus ja uhmakkuus ovat aina sopineet niin Trumpille kuin UFC:lle.
Vuonna 2019 Trumpista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka osallistui UFC-tapahtumaan. Myös nykyisen presidenttikautensa aikana hänet on nähty otteluilloissa.
Lajin ytimeen valtava muutos
Vuonna 2018 UFC teki ESPN:n kanssa viisivuotisen sopimuksen, jonka arvo oli vuosittain 300 miljoonaa dollaria.
Pay-per-view-katselu on aina ollut UFC:n ydintä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tiettyjen, odotetuimpien UFC-tapahtumien katselu on vaatinut ESPN+-tilausta sekä 79,99 dollarin pay-per-view-tilausta.
UFC-ilta Valkoisella talolla voikin olla vain pisara kehityksen valtameressä. Kun White vannoi tapahtuman toteutuvan, samana päivänä kuultiin kenties paljon merkittävämpi uutinen.
UFC solmi seitsemän vuoden sopimuksen Paramountin kanssa. Arvo on 1,1 miljardia dollaria vuodessa. UFC saa vuodesta 2026 alkaen tuplasti sen, mitä ESPN:ltä viime vuosina.
Vertailun vuoksi NHL saa 635 miljoonaa dollaria vuodessa. 1,1 miljardia on saman verran kuin autourheilun Nascarin tv-sopimus.
Kaikki ottelut näytetään Paramountin suoratoistopalvelussa ja valikoidut tapahtumat myös CBS:llä.
Sopimusta edelsi Paramountin ja mediayhtiö Skydancen fuusio, joka synnytti USA:han uuden valtavan viihdejätin.
– He ovat loistavia liikemiehiä, erittäin aggressiivisia riskinottajia. He ovat juuri minun juttuni, Dana White hehkutti Skydancen toimitusjohtajan David Ellisonin visiota.
Samalla UFC hyppää pois pay-per-view-ajasta. Kaikki ottelut näkee hankkimalla Paramount+:n, joka tällä hetkellä maksaa 7,99–12,99 dollaria. Yksi syy muutokseen on PPV-hintojen myötä käsistä lähtenyt laittomien striimausten määrä.
UFC vastaa edelleen itse lähetysten tuotannosta, joten sillä on valta päättää ulkoasusta ja muusta brändistä. Whiten mukaan näin jatkuu aina hänen johtaessa UFC:tä.
Kokenut kamppailulajien toimittaja Chuck Mindenhall pelkää, että UFC menettää nyt osan sielustaan.
Aiemmin UFC vaati katsojilta sitoutumista. PPV oli uhraus, joka oli kestettävä, jotta pääsi mukaan juhliin. Tuleeko kaikesta harmaata massaa, jos suurimmat titteliottelutkin nähdään pienellä kuukausitilauksella?
– Mitä lähemmäksi valtavirtaa laji ajautuu, sitä enemmän se menettää osan elinvoimastaan, toimittaja pohti.
Lähteet: ESPN, CNN, BBC, Forbes, Sportsnet, The Guardian, Associated Press