Keskustan entinen kansanedustaja Aapo Saari on kuollut tänään tiistaina.

Tiedon vahvistaa Ylelle hänen poikansa Timo Saari.

Alavutelainen Saari oli kuollessaan 81-vuotias. Hän oli myös maanviljelijä.

Timo Saari kertoo, että isä kuoli sairauksien murtamana.

– Hän oli Etelä-Pohjanmaalla huomattava vaikuttaja. Kaksi lasta ja seitsemän lastenlasta jäivät kaipaamaan, Timo Saari kertoo Ylelle.

Saari valittiin kansanedustajaksi vuoden vaaleissa 1983 Vaasan läänin vaalipiiristä. Hänet valittiin jatkamaan eduskunnassa vielä kolmissa seuraavissa vaaleissa.

Vuoden 1999 vaaleissa hän tippui eduskunnasta.

Vuosina 1995–1999 Saari toimi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Uutisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.