Kokoomuksen eduskuntaryhmän vierailusta Kajaaniin ei itäiselle Suomelle paljon villoja herunut. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra tunnisti sen, että koko itärajan tilanne on rajan sulkemisen jäljiltä heikko. Kopra listasi, että hallitus on ohjannut satoja miljoonia euroja itäiseen Suomeen
– Valtatie 5 pannaan kuntoon, valtatie 15 samoin, on ratahankkeita, Karjalan rataa, Oulu–Liminka-radan sähköistämistä, Kainuun ja Kajaanin supertietokonehankkeita ja muita.
Vaikka kaikki alueet eivät ole päässeet kasvun alkuun, lisätukea valtion talousarviosta Kopra ei lupaa ilman vahvaa perustetta.
– Elämme aika niukkoja aikoja, joten suuria odotuksia ei kannata budjettiin ladata, mutta uskon, että Orpon hallitus katsoo hyvinkin suopealla silmällä hyviä investointihankkeita.
Erityistalousalueesta ei vielä haluta puhua
Oppositiopuolue keskusta esitti Kuhmossa, että Itä-Suomesta pitäisi tehdä erityistalousalue.
Vaikka kokoomuksen Kopra pitää hanketta henkilökohtaisella tasolla kiinnostavana, hän ei lähde hallituspuoluetta ajatukseen sitomaan.
– Mielestäni on hyvä ja viisasta odottaa selvitysmiehen raporttia ja katsoa, miten asia siinä linjataan.