Tasavallan presidentti Alexander Stubbia oli keskiviikkona Raisiossa vastassa täysi juhlasali lukiolaisia. Nuoret olivat kiinnostuneita erityisesti alkuviikon Washingtonin neuvotteluista ja Suomen roolista niissä.

– Luulen, että presidentti [Donald] Trump on nimenomaan halunnut Suomen olevan tässä mukana, koska meillä on omat kokemuksemme Venäjän rajavaltiona olemisesta.

Stubb kertoi toivovansa, että on kyennyt jollain tavalla tulkitsemaan Trumpin ajattelua Volodymyr Zelenskyille ja Zelenskyin ajattelua Trumpille.

– Lisäksi olen tulkinnut heidän molempien ajattelua eurooppalaisille.

Stubb kertoi lisäksi, että hänen hyvillä suhteillaan sekä Zelenskyiin että Trumpiin on ollut ratkaiseva merkitys. Suhteet Zelenskyiin ovat syntyneet puolessatoista vuodessa, Trumpiin puolessa vuodessa.

Stubb korostaa kuitenkin, että tilanne voi muuttua nopeasti.

– Suomalainen perusvaatimattomuus on tässäkin hyvä asia. Ei kannata inflatoida Suomen tai omaa merkitystä, vaan käytännössä pysyä taka-alalla. Tällä hetkellä olemme mukana, mutta voi hyvin olla, että huomenna emme enää ole.

Stubb: Suhteeni Trumpiin on mielenkiintoinen

Aamulla presidentti Alexander Stubb vieraili Luonnonmaan perhetalossa Kultarannan naapurissa.

Ennalta sovittujen lasten kysymysten jälkeen presidentti pyysi spontaaneja kysymyksiä. Lempiväri- ja lempiruokakysymysten jälkeen Stubbin yllätti kysymys Yhdysvaltojen päämiehestä.

Luonnonmaan koulun oppilaat saivat esittää presidentille kysymyksiä. Koululaisia kiinnosti, mitä Alexander Stubb ajattelee Donald Trumpista: