Valkoisessa talossa nähtiin maanantain Ukraina-neuvotteluissa näytös, jossa Yhdysvaltain ja Euroopan johtajat kehuivat toisiaan ylenpalttiseen, jopa mielistelevään sävyyn tv-kameroiden edessä.

Kehusanojen tulva puolin ja toisin kertoo vaikeuksista, joita eurooppalaisilla ja kaikilla Yhdysvaltain liittolaisilla on ollut presidentti Donald Trumpin kanssa, sanoo diplomaatti ja Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen.

– Vähitellen näyttää siltä, että eurooppalaiset johtajat ovat oppineet, miten Trumpin kanssa pitää keskustella, Himanen sanoo.

Keskustelukumppanin imartelu voi tuntua eurooppalaisesta oudolta, mutta Trumpille se on tavanomaista ja kumpuaa amerikkalaisesta tapakulttuurista.

Vaikka Trumpin oikukkaaseen käyttäytymiseen ja erikoiseen, värikkääseen kielenkäyttöön on jo totuttu, silti Himasen mielestä Trump on vienyt politiikassaan ylisanojen käytön aivan uusiin sfääreihin.

Trump haluaa luoda positiivisen ilmapiirin, jolla pääsee tavoitteisiin. Metodina on toisten imartelu.

– Nämä ovat pelisäännöt, joiden varassa Trumpin kanssa käydään keskustelua. Keskinäinen imartelu on nyt se metodi, jolla päästään samalle aaltopituudelle.

Salolainen: Henkilökemia oli ainoa hyvä asia

Varsinainen tapaamisen anti ei ollut menestys kehusanoista huolimatta, huomauttaa konkaripoliitikko Pertti Salolainen.

– Siellähän puhuttiin kauniita sanoja ja kehuttiin toisiaan, mutta ei ole ainakaan varmistusta siitä, että olisi sovittu tulitaukovaatimuksesta, Salolainen sanoo.

Salolaisen mielestä ainoa hyvä asia tapaamisessa oli syntynyt henkilökemia, joka voi auttaa eteenpäin jatkossa.

Sekä Salolaisen että Himasen mielestä on vaikea arvailla, mitä Ukraina-neuvotteluissa on tapahtunut suljettujen ovien takana.

Alla olevilla videoilla on esimerkkejä johtajien välisistä kehuista.

1. Trump kehui Stubbin ja muiden ulkonäköä

Trumpin tervetulotoivotuksissa vilisivät muun muassa termit ”upea” ja ”vaikutusvaltainen”.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ei heti osunut pöydän äärestä Trumpin silmään. Siinä pienessä hetkessä näkyi Himasen mielestä Trumpin ikä ja hänen kognitiiviset kykynsä.

– Hän oli epävarma ja löi haahuilunsa leikiksi sanomalla, että you look better than ever [näytät paremmalta kuin koskaan], Himanen sanoo.

Hänen mielestään on selvää, että kohta kahdeksankymppisen Trumpin silmissä Stubb on nuori ja hyväkuntoinen mies.

Trump kommentoi muidenkin eurooppalaisjohtajien ulkonäköä.

– Se kuuluu hänen ajatteluunsa.

2. Merzin rusketus sai Trumpilta kehut

Trump puhutteli muun muassa Saksan liittokansleria Friedrich Merziä ystäväkseen. Merz kehui Trumpia, että tie eteen päin Ukrainan sodassa on auki tämän ansiosta.

Pelkkää hunajaa ei Merzin huulilta kuitenkaan kuultu, sillä hän nosti esiin tulitauon tarpeen.

– Täytyy nostaa hattua, että hänellä oli kanttia paitsi kehua Trumpia myös muistuttaa koko joukon kannalta keskeisestä asiasta, Himanen sanoo.

3. ”Isukki” oli nyt ”arvoisa Donald”

Naton pääsihteeri Mark Rutte korosti Merzin ja Stubbin tavoin Trumpin ansioita Ukrainan sodan ratkaisemisen edistämisessä. Sitä ennen Trump kuvaili Ruttea muun muassa vaikutusvaltaiseksi johtajaksi.

Rutten ylitsevuotava imartelu oli otsikoissa viimeksi kesäkuussa, kun pääsihteeri kutsui Trumpia ”isukiksi” Naton huippukokousta edeltävässä keskustelussa.

Nyt Rutte esiintyi Washingtonissa rennon oloisena, käsivarsi tuolin selkämyksellä leväten ja samalla tapaamisen isäntää kiitellen.

Himanen muistuttaa, että Rutten asema on keskustelijoista erityinen.

– Hän on asemassa, jossa ei voi missään tapauksessa ajautua ristiriitaan Yhdysvaltain ja sen presidentin kanssa.

Rento kehonkieli viittasi hänen mukaansa siihen, että Rutten suhde Trumpiin on luottavainen ja positiivinen.