Ukrainan kohtaloa ratkotaan tänä iltana Washingtonissa epävarmoissa tunnelmissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jo ehtinyt sanoa, että Ukrainalla ei ole asiaa puolustusliitto Naton jäseneksi ja sen pitää olla valmis alueluovutuksiin Venäjälle.

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) lähetti tänään maanantaina Washingtoniin suorat terveiset.

– Ukrainan paikka on edelleen ja hyvinkin vahvasti tulevaisuudessa myös Natossa, Valtonen sanoi Ylen haastattelussa Oulussa.

Valtonen korosti myös sitä, että Ukrainan on saatava itse päättää omista alueistaan ja valita itse turvajärjestelynsä. Ministeri muistuttaa myös siitä, että koska Ukrainan armeija on tällä hetkellä jopa maailman vahvimpia, olisi myös Naton etu saada Ukraina jäsenekseen ”jonain päivänä”.

”Ukraina ei tarvitse lännen apua antautumiseen”

Trump tapaa Valkoisessa talossa tänä iltana Suomen aikaa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ja tämän tukena olevia eurooppalaisia johtajia, muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubbin.

Eurooppalaisjohtajat ovat korostaneet, että Ukrainaa ei pidä painostaa alueluovutuksiin. Toimittajatapaamisessa Valtonen tunnusti näkemysten ristiriidan Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä.

– Ukraina ei tarvitse lännen apua antautumiseen. Ukraina tarvitsee lännen apua siihen, että olemme periaatteidemme ja yhteisten arvojemme takana, ja että tuemme Ukrainaa, Valtonen linjasi.

Trump on sanonut, että aselevon sijasta Ukrainan ja Venäjän pitäisi pyrkiä suoraan rauhansopimukseen.

Myös tähän Valtonen suhtautuu epäillen. Hänen mukaansa sovittavana on niin paljon yksityiskohtia, että niiden käsitteleminen ei olisi mahdollista, jos taistelut jatkuisivat samaan aikaan.

Ukrainan tarvitsemista turvatakuista on vielä sovittava konkreettisesti Euroopan ja Yhdysvaltojen kesken. Valtonen muistuttaa, että turvatakuita tarvitaan ennen tulitaukoa ja rauhansopimusta.

– Suomi tietää erittäin hyvin, että venäläiseen sanaan ei välttämättä voi luottaa ihan viimeiseen saakka.

– Se, että nojattaisiin Venäjän sanaan siitä, että se ei laajenna sotatoimia Ukrainassa ja pysyy omien rajojensa sisällä, niin sen paperin arvo ei ole kovin kummoinen.

Valtosen mukaan vielä ei ole ajankohtaista keskustella siitä, lähettääkö Suomi omia sotilaitaan turvaamaan rauhaa Ukrainaan.