Kevään ja kesän kuuma peruna hallituksessa on ollut palestiinalaisalueiden tunnustaminen. Keskustelu asiasta virisi uudelleen, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb kannusti hallitusta tekemään esityksen asiasta.

Mikäli tällainen esitys ilmestyisi presidentin pöydälle, Stubb sanoi STT:n haastattelussa hyväksyvänsä sen.

Tasavallan presidentti asetti pääministeri Petteri Orpon (kok.) vaikeaan asemaan, sillä hallituspuolueet ovat olleet erimielisiä asiasta. Hallituksen sisällä kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset vastustavat tunnustamista, kun taas RKP ja kokoomus olisivat valmiita liikkumaan asiassa nopeammin.

Ei ollutkaan ihme, että asiaan palattiin jälleen lauantaina kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa, jossa pääministeri oli lomansa lopussa vastaamassa median kysymyksiin. Orpo latasi kovat ehdot Palestiinan tunnustamiselle.

– Tavoittelemme kahden valtion mallia, ja se voi toteutua silloin, kun alueen molemmat osapuolet sen laajasti hyväksyvät, Orpo sanoi.

Tämän lisäksi Orpo listasi myös muita ehtoja tunnustamiselle. Gazassa pitäisi olla siviilihallinto vallassa, molempien osapuolten turvallisuus tulisi taata ja terroristijärjestö Hamasin pitäisi laskea aseet.

Ehdot vaikuttavat kovilta siinä mielessä, että Israel on ilmoittanut valloittavansa loputkin Gazasta lähiaikoina, eikä tulitauko ole näköpiirissä alueella lähitulevaisuudessa.

Yksi kokoomuslähde totesi Ylelle, ettei Palestiinaa olla tunnustamassa ennen YK:n yleiskokousta syyskuussa. Britannia, Ranska ja Kanada ovat ilmoittaneet aikeistaan tunnustaa palestiinalaisalueet kokoukseen mennessä.

Presidentin asetti puolueen vaikeaan asemaan

Tasavallan presidentti Alexander Stubb asetti entisen puolueensa vaikeaan asemaan, kun hän ilmaisi kantansa Palestiinan asiasta.

Stubbin kannanotto on tulkittava reaktiona kansainväliseen keskusteluun, jossa Suomen viitekehykseen kuuluvat maat ovat kertoneet aikeista tunnustaa Palestiinan. Mikäli Britannia, Ranska ja Kanada ryhtyvät sanoista tekoihin, Suomi jää harvalukuisten maiden joukkoon.

Vaikka pääministeri Orpo sanoi, että presidentillä on oikeus ilmaista mielipiteensä, kaikkia kokoomuslaisia presidentin ulostulo ei tyydyttänyt.

– Ei se ainakaan asian käsittelyä helpottanut, yksi kokoomuslaisista sanoi.

Samalla lausunto toi julkisuuteen presidentin ja hallituksen erimielisyyden tunnustamisesta, mikä nosti median mielenkiinnon asiaa kohtaan uudelleen.

Asiasta ei kuitenkaan näytä syntyvän hallituskriisiä, kuten ei muistakaan kesällä esiin tulleista erimielisyyksistä.

Viimeisin kiista koski valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) 900 miljoonan euron leikkauslistaa, jota hallituskumppanit pitivät poikkeuksellisena kotiinpäin vetämisenä.

Useat kokoomuslaiset sanoivat puoluevaltuuston kokouksessa, että kyse oli Purran poliittisesta viestinnästä tilanteessa, jossa perussuomalaisten kannatus on sukeltanut.

Tunnelma hallituksessa voi kiristyä

Hallitus on tehnyt mittavia julkisen talouden sopeutuksia hallituskauden aikana. Pääministeri Orpo myönsi, että leikkausten vaikeuskerroin kasvaa kerta kerran jälkeen.

Tämän takia miljardin euron leikkauslistan rakentaminen voi kiristää välejä hallituksessa.

Painetta neuvotteluissa lisää se, että perussuomalaiset ovat julkaisseet oman leikkauslistansa, josta joitakin asioita pitää saada toteutettua.

Orpon mukaan osa listan toimista oli mahdotonta hyväksyä, mutta kaikkia toimia hän ei tyrmännyt.

– Olisi kategorisesti tyhmää tyrmätä kaikki tilanteessa, jossa miljardisäästöt pitää löytää, Orpo sanoi medialle.

Hallituksen kaatuminen onkin peruttu ainakin toistaiseksi, mutta hampaiden kiristely voi lisääntyä mitä lähemmäs eduskuntavaaleja mennään. Näin ainakin mikäli perussuomalaisten kannatus mataa myös ennen vaaleja.