Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff ja presidentti Donald Trump ovat keskustelleet suunnitelmista, joiden mukaan Yhdysvallat lisäisi merkittävästi rooliaan humanitaarisen avun toimittamisessa Gazaan, kertoo yhdysvaltalaismedia Axios.

Lehti viittaa kahteen yhdysvaltalaiseen virkamieheen sekä yhteen israelilaiseen virkamieheen.

Keskustelut käytiin lehden mukaan Witkoffin ja Trumpin maanantaisessa tapaamisessa Valkoisessa talossa. Israelin kerrotaan tukevan Yhdysvaltain lisääntynyttä roolia.

Witkoff palasi hiljattain vierailultaan Israeliin ja Gazaan.

Axios siteeraa yhdysvaltalaista virkamiestä, joka sanoo, että Trumpin hallinto ottaa haltuunsa humanitaarisen avun hallinnan Gazassa, koska Israel ei hoida sitä riittävän hyvin.

Valkoinen talo ei ole vastannut lehden kommenttipyyntöihin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kertonut aikovansa lähettää Israelin armeijan valtaamaan koko Gazan. Samalla lähes koko maailma painostaa Israelia rauhaan. Järjestöjen mukaan nälänhätä uhkaa Gazan kaistaa.

Axiosin mukaan Netanjahun suunnitelma sodan laajentamiseksi voi kuitenkin estää Trumpin toiveet avun merkittävästä lisäämisestä ja humanitaarisen kriisin helpottamisesta.