Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin suunnitelmat palata politiikkaan ja vaihtaa leiriä otetaan keskustassa ilolla vastaan.
Soini kertoi Turun Sanomien haastattelussa pohtivansa eduskuntavaaliehdokkaaksi lähtemistä.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho uskoo, että Soinin ulostulo kertoo laajemmasta ilmiöstä: puolueen vaihtoehdolle on kysyntää.
– Me keskustassa toivotamme jokaisen suomalaisen tervetulleeksi tähän työurakkaan, mukaan lukien myös ne henkilöt, jotka ovat politiikassa aiemmin vaikuttaneet muissa puolueissa.
Vaikka Siika-aho sanoo lukeneensa Soinin suunnitelmista lehdestä, täysin puskista ne eivät tulleet.
Soini nähtiin esimerkiksi alue- ja kuntavaalien alla keskustalaisen ehdokkaan vaalitilaisuudessa Vantaalla. Soini on myös aiemmin vihjaillut mahdollisista suunnitelmistaan asettua jälleen ehdokkaaksi.
Vaikka keskustalle tärkeät maaseudun kysymykset ovat Suomen maaseudun puolueen (SMP) kasvatti Soinin sydäntä lähellä, hän on esittänyt varsin tiukkaakin kritiikkiä keskustaa kohtaan.
Keskustan Siika-ahon mukaan puolueessa on kuitenkin tapana katsoa eteenpäin.
Keskeistä on se, että puolueeseen haluava allekirjoittaa keskustalaiset ihanteet ja arvot.
– Tältä pohjaltahan viime talvena meille siirtyi useista eri puolueista, etenkin hallituspuolueista, esimerkiksi kunta- ja aluepäättäjiä. Olemme heistäkin jokaisen toivottaneet tervetulleiksi, ja yhteistyö on ollut sujuvaa.
Muun muassa puolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) sai myös Turun Sanomien tämänpäiväisessä jutussa pientä kuittailua osakseen: Soinin mukaan puolueella olisi mahdollisuus palata suureksi puolueeksi, mutta Soinin sanojen mukaan ongelma on ”ettei Antti Kaikkosta näy missään” ja ”Kepun ykkösketju on kapea”.
Hänen mukaansa puolue tarvitsisikin nyt kannatuksen kasvattajaksi ”työmiehen, joka puhuttelee laajaa yleisöä”.
Kaikkonen valittiin keskustan puheenjohtajaksi kesäkuussa 2024. Tuolloin puolueen kannatusta oli rokottanut peräkkäisissä hallituksissa istuminen. Esimerkiksi tuoreimmissa eli vuoden eduskuntavaaleissa 2023 puolue kärsi vaalitappion ja menetti kahdeksan paikkaa.
Kaikkosen puheenjohtajuuden aikana eli kesän 2024 jälkeen puolueen kannatus on ollut kannatusmittauksissa pääpiirteittäin nousujohteista – toki myöskään hallitusvastuu ei ole painanut.
Myös viime kevään alue- ja kuntavaaleissa puolue vankisti kannatustaan.
Keskustan Siika-Aho vastaa Soinin esittämään kritiikkiin toteamalla, että puolue keskittyy tällä hetkellä oman vaihtoehtonsa rakentamiseen. Siika-aho heittää, että Timo Soinin esittämistä arvioista keskustasta kannattaa kysyä enemmän Soinilta itseltään.
Yle tavoitti Timo Soinin, mutta hän kieltäytyi tulevaisuuden suunnitelmiaan koskevasta haastattelupyynnöstä.
Siika-aho toteaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa mitataan ihmisten odotukset ja näkemykset niin puolueiden tarjoamista vaihtoehdoista kuin niiden nykytolasta.
Eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2027.
– Olemme sitoutuneita rakentamaan Suomelle tikapuut talouden, kokonaisturvallisuuden ja meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikan uskottavuuden vahvistamiseksi. Siinä työssä katsomme, että puoluerajoilla ja pienillä kuppikunnilla ei ole merkitystä. Tähän työhön tarvitaan mahdollisimman moni.
Timo Soini oli perussuomalaisten puheenjohtaja vuosina 1997–2017. Soini luopui puheenjohtajuudesta vuonna 2017, ja ja Jyväskylän kohutun puoluekokouksen jälkeen puolue jakautui kahtia: Nykyisin eduskunnan puhemiehenä toimivan Jussi Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin ja Soinin perintöä vaalineeseen ja hallituksessa jatkaneeseen uuteen vaihtoehtoon (sittemmin sininen tulevaisuus).
Soini on toiminut kansanedustajana ja ministeritehtävissä sekä Euroopan parlamentin jäsenenä. Soini jätti päivänpolitiikan vuonna 2021.
Juttua korjattu 7.8.2025 kello 11.25: Jutussa oli muotoilu, jonka mukaan Timo Soini olisi toiminut eri mininisteritehtävissä. Tosiasiassa Soini toimi Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa ainoastaan ulkoministerinä.