Kanada aikoo tunnustaa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa syyskuussa, kertoi Kanadan pääministeri Mark Carney keskiviikkona. Carneyn mukaan tunnustaminen on välttämätöntä, jotta toiveet kahden valtion mallista säilytetään.

Aiemmin Ranska on ilmoittanut tunnustavansa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa. Myös Britannia on ilmoittanut, että se tunnustaa Palestiinan, mikäli Israel ei täytä tiettyjä ehtoja.

Israelin Kanadan-suurlähetystö tuomitsi keskiviikkona tuoreeltaan Kanadan päätöksen ja sanoi Carneyn ilmoituksen olevan osa kansainvälisestä painostuksesta johtuvaa vääristynyttä kampanjaa.

– Palestiinalaisen valtion tunnustaminen ilman, että sillä on vastuullinen hallinto, toimivat instituutiot tai hyväntahtoinen johto palkitsee ja legitimoi Hamasin hirvittävän barbaarisuuden 7. lokakuuta 2023, Israelin Ottawan-lähetystö sanoi lausunnossaan äärijärjestö Hamasin Israeliin 2023 tekemään iskuun viitaten.

Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas puolestaan kiitti Carneya puhelinkeskustelussa Kanadan historiallisesta päätöksestä. Abbas sanoi palestiinalaisen uutistoimisto Wafan mukaan arvostavansa Kanadan kantaa, sillä se vahvistaa rauhaa, vakautta ja turvallisuutta alueella.

Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kerrotaan ottaneen Kanadan ilmoitukseen kantaa välillisesti.

– Kuten presidentti sanoi, tunnustamalla Palestiinan valtion hän palkitsisi Hamasin, eikä sitä presidentin mielestä pitäisi palkita, Valkoisen talon nimetön virkamieslähde sanoi uutistoimisto Reutersille.

– Niinpä hän ei aio tehdä sitä. Presidentti Trump keskittyy ihmisten ruokkimiseen (Gazassa).

Juttua muokattu 31.7. klo 4.23 lisätty Abbasin kommentti. Klo 5.35 tarkennettu, että Britannian ilmoitus Palestiinan tunnustamisesta on ehdollinen.

Lähteet: AFP, Reuters, STT