BERLIINI Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välinen sopimus viidentoista prosentin tulleista eurooppalaisille tuotteille voi vielä kaatua.

Osapuolilla on nimittäin hyvin ristiriitaiset näkemykset siitä, mitä sunnuntaina oikein sovittiin.

Tullidiili oli alustava periaatesopimus, jonka pääpiirteet kumpikin osapuoli on julkaissut omilla verkkosivuillaan.

Neuvottelut jatkuvat tiiviisti

Ensin maanantaina Valkoinen talo julkaisi oman tietopakettinsa sopimuksesta.

Yhteenveto sisältää pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, miten EU on luvannut höllentää elintarvikemääräyksiä helpottaakseen yhdysvaltalaisten ruokatuontia Eurooppaan.

Lisäksi yhdysvaltalaisten tekstissä kuvaillaan, miten EU-maat investoivat jatkossa Yhdysvaltoihin tai miten EU muuttaa digilainsäädäntöään yhdysvaltalaisyritysten eduksi.

Tiistaina EU-komissio julkaisi puolestaan oman tiedotteensa, jossa se kumoaa monia Yhdysvaltojen arvioita.

EU korostaa, että komission puheenjohtajalla Ursula von der Leyenillä ei ole edes valtuuksia tehdä päätöksiä jäsenmaiden päiden yli. Von der Leyenin kädenpuristus ei ole oikeudellisesti tai poliittisesti sitova.

Komission mukaan neuvotteluja yksityiskohdista jatketaan amerikkalaisten kanssa tiiviisti. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa viikon loppuun mennessä.

Ranska tiukimpana

Elinkeinoelämä, teollisuus ja poliittiset päättäjät ovat käyneet sopimuksesta hyvin kiivasta keskustelua sekä Saksassa että Ranskassa.

Erityisen voimakasta vastustusta tullidiili saa Ranskasta, jossa käytännössä koko poliittinen ja talouselämän eliitti vastustaa sitä.

Ranska yritti myös neuvottelujen aikana jäsenmaista lujimmin painostaa Donald Trumpia Euroopan kannalta parempaan sopimukseen.

Ranskan talousministeri Éric Lombard korostaa, että sunnuntain kädenpuristus oli vasta ”perusta”. Yksityiskohdat ovat läpikäymättä.

Myös muut ranskalaiset päättäjät ovat kommentoineet, että neuvottelut voivat kestää vielä viikkoja tai kuukausia.

Monia risteäviä tulkintoja

Suurimmat erimielisyydet liittyvät siihen, mitä lääkkeiden tulleista on sovittu, antaako EU Yhdysvaltojen vaikuttaa digi- ja elintarvikelainsäädäntöönsä ja mitä energia- ja aseostoista oikeasti sovittiin.

Yhdysvallat tulkitsee esimerkiksi, että EU-maat ostavat tulevien kolmen vuoden aikana yhdysvaltalaista energiaa 750 miljardilla dollarilla.

EU:n mukaan ilmoitettu luku on suuntaa antava ja viittaa energiamäärään, jonka EU tulevina vuosina tarvitsee päästäkseen kokonaan eroon venäläisistä polttoaineista.

EU:n kannalta arka paikka on myös se, että Trumpin esikunta tulkitsee EU:n tekevän merkittäviä uusia puolustushankintoja Yhdysvalloista. Komission mielestä näin ei missään tapauksessa ole.

Puolustus kuuluu jäsenmaiden kansalliseen päätöksentekoon, ja ne myös vartioivat omaa toimivaltaansa tiukasti.

EU on perustanut uuden 800 miljardin euron rahaston asehankintoja varten, mutta kaikkiin päätöksiin varojen käytöstä tarvitaan jäsenmaiden hyväksyntä.

Ylen Aamussa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo kertoo, miten tullisopimusta nyt arvioidaan Keski-Euroopassa: