Israel aikoo jatkaa yhteistyötä kansainvälisten avustusjärjestöjen sekä Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden kanssa varmistaakseen, että humanitaarista apua viedään suuri määrä Gazan kaistalle. Asiasta kertoi Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia maanantai-iltana julkaistussa lausunnossa.

– Osana tätä ponnistusta Israel keskeytti puolustusvoimien toimet tärkeissä Gazan asutuskeskuksissa kello 10:stä aamulla ja kello 8:aan illalla välisenä aikana joka päivä, lausunnossa kerrottiin CNN:n mukaan.

– Turvatut reitit takaavat, että enemmän avustusrekkoja pääsee kulkemaan turvallisesti aamulla kello 6 alkaen illalla kello 11 asti, lausunnossa sanottiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi aiemmin maanantaina, että Gazaan perustetaan ruuanjakelukeskuksia. Trumpin mukaan keskukset perustetaan yhteistyössä YK:n kanssa. Samalla Trump arvosteli Israelin ruuanjakelua Gazassa.

Israelin pääministerin kanslian lausunnossa toistettiin väite, että äärijärjestö Hamas on varastanut humanitaarisen avun kuljetuksia. Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto USAID on kesäkuisessa selvityksessään todennut, ettei todisteita Hamasin järjestelmällisistä avustusvarkauksista ole löydetty.

Lähde: Reuters