Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on perjantaina nostanut kunnianloukkauskanteen kahta Wall Street Journal -lehden toimittajaa, lehden omistajaa Dow Jonesia, lehden julkaisijaa mediayhtiö News Corpia sekä yhtiön perustajaa mediamoguli Rupert Murdochia vastaan, oikeuden asiakirjat paljastavat.
Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Uutistoimiston mukaan täydellistä kopiota kanteesta ei ollut välittömästi saatavilla.
Kanne on nostettu Miamin liittovaltion tuomioistuimessa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump hakee vähintään 10 miljardin dollarin korvauksia. Trump syyttää vastaajia kunnianloukkauksesta sanoen, että he toimivat pahantahtoisesti ja aiheuttivat hänelle valtavaa taloudellista ja maineellista haittaa.
Wall Street Journalin omistaja Dow Jones ilmoitti perjantaina puolustautuvansa voimakkaasti oikeustoimia vastaan.
– Luotamme täysin uutisointimme perusteellisuuteen ja tarkkuuteen, ja puolustaudumme voimakkaasti mitä tahansa oikeusjuttua vastaan, Dow Jonesin tiedottaja sanoi lausunnossaan.
Trump uhkasi jo torstaina haastaa The Wall Street Journal -lehden ja Rupert Murdochin oikeuteen sen jälkeen, kun lehti julkaisi jutun väitetystä sopimattomasta kirjeestä, jonka hän olisi kirjoittanut lukuisista seksuaalirikoksista tuomitulle, edesmenneelle Jeffrey Epsteinille.
Wall Street Journal kertoo jutussaan, että Trumpin allekirjoituksella varustettu rivo viesti Epsteinille oli osa Ghislaine Maxwellin Epsteinin 50-vuotispäivälahjaksi koostamaa onnittelukirjeiden kokoelmaa.
Lehden mukaan Trump lähetti Epsteinille piirroksen alastomasta naisesta ja kirjoitti alle nimensä naisen häpykarvojen paikalle. Piirroksen alla oli teksti: ”Hyvää syntymäpäivää — ja toivottavasti jokainen päivä on uusi ihana salaisuus”.
Trump sanoi torstaina, että sekä hän että Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt olivat varoittaneet lehteä jutun julkaisemisesta ja kertoneet kirjeen olevan väärennös.
Reuters, AFP
Artikkelia täydennetty 19.7.2025 klo 2:02: lisätty tieto siitä, että Trump hakee vastaajilta vähintään 10 miljardin dollarin korvauksia.
Artikkelia täydennetty 19.7.2025 klo 5:02 Dow Jonesin tiedottajan lausunnolla.