Yhdysvaltain oikeusministeriö on erottanut lähes kymmenen vuotta liittovaltion syyttäjänä toimineen Maurene Comeyn, kertoo Politico-lehti.

Comey oli syyttäjänä Jeffrey Epsteinin seksuaalirikostapauksessa ja nosti syytteet sekä Epsteiniä että tämän yhteistyökumppania Ghislaine Maxwellia vastaan. Epstein teki itsemurhan vankilassa ennen oikeudenkäyntiä, kun taas Maxwell tuomittiin 20 vuoden vankeuteen.

Erottamisen syytä ei ole kerrottu julkisuuteen, eikä Comey tai oikeusministeriö ole kommentoinut asiaa. Comey työskenteli Manhattanin syyttäjänvirastossa ja kuului syyttäjätiimiin myös myös Sean ”Diddy” Combsin tapauksessa.

Comeyn erottaminen tapahtuu samaan aikaan, kun presidentti Donald Trump ja oikeusministeri Pam Bondi ovat saaneet osakseen kritiikkiä Epsteinin tapaukseen liittyvien asiakirjojen salaamisesta.

Comey on entisen FBI-johtajan James Comeyn tytär; myös hänet Trump erotti yllättäen ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuonna 2017.