Euroopan unioni on valmistellut listan 21 miljardin euron arvoisista tulleista Yhdysvaltalaisille tuotteille, jos maat eivät pääse kauppasopimukseen. Asiasta kertoo Italian ulkoministeri Antonio Tajani maanantaina italialaiselle Il messaggero -lehdelle.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkaisi lauantaina iltapäivällä sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan hän määrää EU:lle 30 prosentin tuontitullin. Tulli astuu voimaan elokuun 1. päivänä.

Tajanin mukaan EU:n jo valmistelmaa tullipakettia voisi seurata toinenkin paketti, jos sopimuksen saavuttaminen Yhdysvaltojen kanssa osoittautuu mahdottomaksi. Hän kuitenkin kertoo olevansa luottavainen, että neuvotteluissa edistytään.

– Tullit vahingoittavat kaikkia Yhdysvalloista lähtien. Jos osakemarkkinat laskevat, se vaarantaa amerikkalaisten eläkkeet ja säästöt.

Lähde: Reuters