Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tekee valtiovierailun Britanniaan syyskuussa. Trumpin vierailun on määrä toteutua 17.–19. syyskuuta välisenä aikana.

Vierailua isännöivät kuningas Charles ja kuningatar Camilla Windsorin linnassa, Buckinghamin palatsi ilmoitti maanantaina.

Trump matkustaa kolmipäiväiselle vierailulle yhdessä vaimonsa Melania Trumpin kanssa, palatsi vahvisti.

Trump teki edellisen valtiovierailunsa Britanniaan ensimmäisellä kaudellaan vuonna 2019, jolloin hän oli sittemmin edesmenneen kuningatar Elisabetin vieraana.

Yksikään Yhdysvaltain presidentti ei ole aiemmin saanut kutsua toiselle valtiovierailulle Britanniaan.

Kuninkaan kutsun toiselle valtiovierailulle toimitti Trumpille Britannian pääministeri Keir Starmer helmikuussa vieraillessaan Valkoisessa talossa.

AP