EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen uhkasi Yhdysvaltoja vastatoimilla pian sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump ilmoitti 30 prosentin tuontitulleista EU:lle. Tullien on määrä astua voimaan 1. elokuuta.

– Olemme valmiita jatkamaan neuvotteluja sopimuksen aikaansaamiseksi ennen elokuuta. Samalla aiomme tehdä kaiken tarvittavan EU:n etujen turvaamiseksi, mukaanlukien ottaa käyttöön sopivia vastatoimia tarvittaessa, von der Leyen sanoo tiedotteessa.

EU-komission tiedottajan mukaan Yhdysvallat tiedotti Trumpin tulliuhkauksesta unionille etukäteen ennen asian julkistamista.

Eu-diplomaatit kertoivat, että EU:n 27 maan suurlähettiläiden ylimääräinen kokous on kutsuttu koolle Brysseliin sunnuntai-iltapäiväksi keskustelemaan Trumpin viimeisimmästä toimenpiteestä.

Myös Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi, että EU on valmis vastatoimiin.

Norjan elinkeinoministeri Cecilie Myrseth pitää tilannetta sekavana.

– Norja jatkaa keskusteluja Yhdysvaltojen kanssa kaupasta ja vahvemmasta taloudellisesta yhteistyöstä Norjan ja Yhdysvaltojen välillä, hän toteaa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron kommentoi tulleja kovasanaisesti yhteisöpalvelu X:ssä:

– Ranska paheksuu tulli-ilmoitusta EU-komission puheenjohtajan tavoin hyvin vahvasti, Macron kirjoittaa.

Italian pääministeri Giorgia Meloni vetoaa Trumpiin sanomalla, että EU:n ja Yhdysvaltojen välille on vielä mahdollista saavuttaa ”reilu sopimus” neuvotteluteitse. Melonin mukaan neuvotteluihin keskittyminen olisi nyt tärkeää syvemmän vastakkainasettelun välttämiseksi.

Alankomaiden pääministeri Dick Schoof kutsuu Trumpin ilmoitusta ”huolestuttavaksi” ja sanoo, ettei tulliuhkaus ole oikea tapa päästä sopimukseen.

Lähde: Reuters

Päivitetty 12.7.2025 klo 19.09: Lisätty Macronin kommentti.