Liittovaltion tuomari on jälleen estänyt toimeenpanon presidentti Donald Trumpin antamalta määräykseltä, joka veisi maassa syntyviltä lapsilta automaattisen Yhdysvaltojen kansalaisuuden, kertoo maan media.

Syntymäoikeuden perusteella myönnetty kansalaisuus on kirjattu maan perustuslakiin.

Yhdysvaltain korkein oikeus rajoitti viime kuun lopulla yksittäisten liittovaltion tuomareiden valtaa estää presidentin määräysten toimeenpanoa, mutta se jätti auki mahdollisuuden estää niitä ryhmäkanteiden avulla.

Juuri näin tuomari päätti tässä tapauksessa tehdä, kertovat muun muassa CNN ja Hill.