Lahtelaisen teknologiateollisuuden sopimusvalmistaja Finnsonicin ja monen muun suomalaisyrityksen näkymiä hiertää Trumpin tullipolitiikkaan liittyvä epävarmuus.

Finnsonicin hallituksen puheenjohtajan Vesa Nurmisen mukaan Yhdysvaltain markkinat eivät vedä, koska tullisotkun takia ostajat rapakon takana ovat varpaillaan.

– Se aiheuttaa meille valtavaa epävarmuutta, sekä tilausten peruuntumisia, joita on jo tapahtunut. Se aiheuttaa sitä, että kaupankäynti pysähtyy. Kaikki odottaa jotakin. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotakin odotetaan, Nurminen kertoo.

Nurmisen mukaan vaikutus ei koske pelkästään Yhdysvaltain markkinoita, vaan se koskee globaalisti kaikkialla maailmassa.

Finnsonic on vakiintunut toimija Yhdysvalloissa

Finnsonic työllistää Lahdessa noin 30 työntekijää, ja sen liikevaihto on reilut 10 miljoonaa euroa. Vuonna 1979 perustettu perheomisteinen teknologiayritys on erikoistunut teollisuuden osien pesuihin ja ilmailualan särötarkastuksiin. Yrityksen tuotteita ja järjestelmiä käytetään yli 30 maassa, mutta se on vakiintunut toimija Yhdysvalloissa.

– Me olemme joillekin merkittäville moottorivalmistajille hovihankkija. Mutta nyt kun epävarmuus vallitsee, varmoina pidettyjä kauppoja peruuntuu, koska investointihyödykkeen sykli on pitkä. Jos tänään tilaa, tullaus tapahtuu ehkä vuoden päästä. Kukaan ei tiedä, mikä hinta silloin on, Nurminen kertoo.

Nurmisen mukaan kaikkein pahinta tullitilanteessa on juuri epävarmuus.

– Yritykset ovat aika näppäriä joustamaan ja omaksumaan toimintamalleja muuttuvissa olosuhteissa, mutta kun ei tiedetä, mitkä ne olosuhteet ovat, niihin ei oikein voida reagoida, Nurminen sanoo.

Nurmisen mukaan nykyinen kymmenen prosentin tullimaksu olisi vielä kestettävissä.

– Teknologiateollisuudessa on tutkittu, että silloin vaikutus liikevaihtoon koko teknologiateollisuudessa olisi noin kolme prosenttia.

Jos tullimaksu nousisi 25 prosenttiin, Nurmisen mukaan vaikutus liikevaihdon pudotukseen moninkertaistuisi.

– Me olemme myös osa saksalaisen autoteollisuuden logistiikkaketjua. Saksalaiselle autoteollisuudelle on Yhdysvalloissa 25 prosentin tulli, ja se vaikuttaa suoraan välillisesti meihin, Nurminen kertoo.

”Yhdysvallat ei ole enää uskottava markkina”

Nurmisen mukaan tilanne ratkeaisi vain yhdellä tavalla: pysyvähköllä tulliratkaisulla.

– Me tarvitsemme sellaisen varmuuden, että kun joku joku asia sovitaan, niin se myös pitää. Että voimme jo tälläkin Yhdysvaltain presidentin valtakaudella tehdä ratkaisuja, kuinka toimitaan. Yritykset sopeutuvat kyllä, kunhan tilanne on vaan pysyvä, Nurminen sanoo.

Pahin skenaario on taas Nurmisen mukaan se, että mikään ei muutu ja sama epävarmuus jatkuu.

– Se tarkoittaa sitä, että maailma meidän suhteen pysähtyy Yhdysvaltain markkinoilla, Nurminen sanoo.

Nurmisen mukaan Yhdysvallat ei ole enää uskottava markkina.

– Se tarkoittaa sitä, että kun yrityksen tehtävä on kasvaa, se kasvu pitää hakea silloin jostakin muualta kuin Yhdysvalloista. Nyt lähdetään muille markkinoille, ehkä aikaisemmin kuin suunniteltiin. Haastavaa toki tämä on pk-yrityksille, koska niiden resurssit eivät ole valtavat. Mutta sieltä se sateenkaaren pää löytyy, Nurminen toteaa.