Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi maanantaina, että Yhdysvallat aikoo jatkaa aseiden toimittamista Ukrainalle.
Myöhemmin Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon tiedotti, että se lähettää lisää puolustusaseistusta Ukrainaan presidentti Trumpin käskystä.
Pentagonin mukaan asetoimituksilla on tarkoitus varmistaa, että Ukraina voi puolustaa itseään samalla, kun sodan osapuolet työskentelevät rauhan aikaansaamiseksi.
Ratkaisua voidaan pitää yllättävänä. Viime viikolla Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti keskeyttävänsä osan aseavustaan Ukrainaan.
Päätös koski ennen kaikkea puolustukseen tarvittavia ilmatorjuntaohjuksia.
Liian aikaista puhua täyskäännöksestä
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen mukaan on liian aikaista sanoa, että Trump olisi tehnyt Ukraina-politiikassaan täyskäännöksen.
– Trump on koko ajan tasapainoillut sen kanssa, miten Ukraina-tukea vähennetään näyttämättä liian Venäjä-mieliseltä.
Teivaisen mukaan republikaanipuolueessa on tahoja, jotka vaativat Trumpilta tiukempaa suhtautumista Venäjään, mutta myös niitä, jotka vaativat Ukrainan hylkäämistä.
– Soutaminen ja huopaaminen on ollut Trumpin politiikkaa tähänkin asti, enkä siksi pidä tätä kamalan merkittävänä muutoksena.
Trumpilla useita hyviä syitä jatkaa Ukrainan tukemista
Trump on pitkään suhtautunut Ukrainan tukemiseen nuivasti.
Teivo Teivaisen mukaan Trumpilla on kuitenkin useita hyviä syitä jatkaa Ukrainan tukemista sotilaallisesti.
Ensinnäkin Ukrainan kanssa solmittu sopimus Ukrainan luonnonvarojen hyödyntämisestä toimii hyvänä kannustimena Yhdysvalloille.
Toinen syy löytyy Kiinasta. Kiina antoi viime viikolla aiempaa selkeämmän tuenosoituksen Venäjälle kertomalla, ettei se tahdo nähdä Venäjän häviävän Ukrainassa.
– Yhdysvallat on huolissaan siitä, että myös Kiina voi saada käsiinsä Ukrainan mineraalivaroja, jos Venäjä pääsee selkeämmin niskan päälle sodassa.
Trumpin suhtautumiseen on saattanut vaikuttaa myös kesäkuussa Haagissa järjestetty Nato-huippukokous. Teivaisen mukaan Trump vaikutti kokouksen jälkeen tyytyväiseltä Nato-yhteistyöhön.
– Samalla muut Nato-maat ovat saattaneet saada viestittyä Trumpille, miksi Ukrainan tukemista on syytä jatkaa.
Pitkällä aikavälillä Ukrainan tukemiseen saattaa vaikuttaa myös se, millaisia taloudellisia mahdollisuuksia Yhdysvaltain asevalmistajille muodostuu.
– Trumpia varmaan kiinnostaisi sellainenkin vaihtoehto, että eurooppalaiset antaisivat Ukrainalle rahaa ostaa aseita yhdysvaltalaisilta yrityksiltä.
– Samalla sitten taas kulut jäisivät eurooppalaisten maksettavaksi.
Epämääräinen linja
Trumpin hallinnon Ukraina-politiikka on osoittautunut melko sotkuiseksi ja epäjohdonmukaiseksi.
Aiemmin Trump on kertonut rankaisevansa niitä sodan osapuolia, jotka eivät suhtaudu rauhanneuvotteluihin tosissaan.
Yhdysvaltain pitkään väläyttämiä lisäpakotteita ei kuitenkaan ole näkynyt, vaikka Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti viime viikolla Trumpille puhelimitse, että Venäjä aikoo jatkaa omien tavoitteidensa edistämistä sotimalla.
Samanaikaisesti Yhdysvaltain ulkoministeriö teki Ukrainan kannalta katastrofaalisen päätöksen keskeyttää elintärkeiden ilmatorjuntaohjusten toimitukset Ukrainaan.
– Jos Trump aidosti tavoittelee rauhansopimusta Ukrainaan, niin pienen kepin antaminen Ukrainalle annettavan tuen muodossa voi toimia Venäjälle kannustimena liikkua tulitaukosopimuksen suuntaan, Teivainen sanoo.
Teivaisen mukaan on toistaiseksi täysin arvailujen varassa, missä määrin Trump on turhautunut Putinin asenteeseen rauhanneuvottelujen suhteen.
Sen jälkeen kun Yhdysvallat ilmoitti asetoimitusten keskeyttämisestä, Venäjä on voimistanut ilmahyökkäyksiään Ukrainaan entuudestaan. Viime viikolla Venäjä teki koko sodan toistaiseksi laajimman ilmahyökkäyksen Ukrainaan.
– Jotkut arvelevat, että tämä uusi esitys Ukrainan aseavun jatkamisesta olisi merkki siitä, että myös pakotteita saattaisi olla tulossa. Sellaisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole mitään merkkejä.