Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa asettaa Euroopan unionin elintarvike- ja maataloustuotteille 17 prosentin tullit. Asiasta kertovat brittilehdet Financial Times ja The Guardian.

Tullit koskisivat kaikkea EU-maista Yhdysvaltoihin suuntautuvaa elintarvikevientiä italialaisesta oliiviöljystä belgialaiseen suklaaseen.

The Guardianin mukaan Yhdysvallat varoitti EU:n kauppakomissaaria Maroš Šefčovičia asiasta torstaina. EU-maiden suurlähettiläille kerrottiin asiasta perjantaina.

EU-komission tiedottajan Olof Gillin mukaan EU hakee yhä neuvotteluratkaisua tullikysymyksissä. Hänen mukaansa neuvottelut EU:n ja Yhdysvaltojen välillä jatkuvat viikonlopun aikana.

Toisaalta EU on myös tehnyt selväksi, että se on valmis myös mahdolliseen kauppasotaan ja asettamaan vastatulleja yhdysvaltalaistuotteille.

Trumpin Yhdysvallat on sopinut tulleista toistaiseksi vain Britannian ja Vietnamin kanssa. EU:n ja esimerkiksi Intian kanssa sopimuksia ei toistaiseksi ole syntynyt.

Trump on sanonut ilmoittavansa kauppakumppaneilleen tuontitullien suuruudesta kirjeitse. Presidentin mukaan hän on allekirjoittanut noin 12 maalle lähetettävät kirjeet. Aiemmin Trump sanoi, että kirjeet lähetetään perjantaina, mutta hänen tuoreimpien lausuntojensa mukaan päivä on nyt vaihtunut maanantaiksi.