Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa demokraattijohtaja Hakeem Jeffries on päättänyt 8 tuntia ja 45 minuuttia kestäneen puheensa, kertoo The New York Times.

Puheellaan Jeffries teki ennätyksen pisimmästä keskeytyksettä pidetystä puheesta istuntosalissa. Puheessaan demokraattijohtaja vastusti presidentti Donald Trumpin jättimäistä vero- ja menoleikkauspakettia.

Demokraatit kertoivat aiemmin viivyttävänsä tahallaan äänestyksen aloittamista lakipaketin hyväksymisestä.

Demokraattien kongressiedustaja Jason Crow kertoi CNN:lle, että taktiikan tarkoituksena on antaa tavallisille amerikkalaisille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Puheensa aikana Jeffries muun muassa luki ääneen äänestäjien kirjeitä.

Puheen päätyttyä edustajainhuoneessa on nyt määrä järjestää viimeinen äänestys lakipaketin läpimenosta.

CNN:n mukaan republikaanit uskovat, että heillä on nyt riittävästi ääniä lakipaketin hyväksymiseen. Asia ei kuitenkaan ole vielä varma.

Trump on halunnut lakipaketin allekirjoitettavaksi ennen perjantain itsenäisyyspäivää.