Juttu tiivistettynä

– Nato-kokous oli Euroopan kannalta enemmänkin pohjakosketus kuin uuden alku.

Näin tulkitsee Euroopan osaa Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen (Tapri) tutkimusjohtaja Marko Lehti.

Naton hollantilaisen pääsihteerin Mark Rutten mielistelevä suhtautuminen Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin sotilasliiton huippukokouksessa Haagissa on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Nato-Eurooppa ikään kuin haki isukilta hyväksyntää.

– Euroopalta puuttuu näkemys maailmanjärjestyksestä. Nyt on tavallaan pistetty kaikki panokset samaan koriin ja puhutaan varustautumisesta, Lehti sanoo.

Euroopan maat pyrkivät nyt kilvan investoimaan puolustukseen ja sotateollisuuteen. Varustautumisella varaudutaan Venäjän uhkaan. Euroopassa varustautuminen uhkaa syrjäyttää pohdinnan siitä, millaista maailmanjärjestystä halutaan.

– Toki varustautuminen tuottaa jonkinlaista uutta järjestystä, mutta Euroopalta tarvitaan muutakin visiointia ja toimijuutta.

Väkivallan käyttö on maailmassa nyt helpompaa

Eurooppalaisten valtiojohtajien, tutkijoiden ja vallankin median puheissa on viime aikoina toistunut huoli sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja kansainvälisen oikeuden rapautumisesta.

Venäjä jatkaa laitonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa, Israelin sotatoimet ja nälkiinnyttäminen Gazassa nähdään sotarikoksina ja sen liittolaisen Yhdysvaltain pommi-iskut Iraniin tuomitaan jyrkästi kansainvälisen oikeuden vastaisina.

Tutkimusjohtaja Marko Lehti huomauttaa, että maiden välisten konfliktien katsominen pelkästään kansainvälisen oikeuden kannalta on virheellinen näkökulma.

– Ei näitä aggressioita ole aiemminkaan kovin usein kansainväliseen oikeuteen viety, hän muistuttaa.

Lehti arvelee, että Haagin tuomioistuimiin pohjautuva kansainvälisen oikeuden järjestelmä on pitkälti romahtanut. Se ei ole alun perinkään ollut se pidäke, joka hillitsisi esimerkiksi Yhdysvaltoja, Israelia, Kiinaa tai Venäjää.

– Isoilla mahdeilla on ollut rajana se, mikä on yleisesti katsottu sallituksi. Se on tässä nyt muutoksessa.

Lehti huomauttaa, että väkivallan käyttö on maailmassa helpompaa. Hidasteita on vähemmän ja maiden aggressiivisesta toiminnasta ei tule seuraamuksia.

– Tämä on huono asia pienille ja heikoille. Menemme kohti etupiirien maailmaa.

Lehden mukaan isoilla ja vahvoilla mailla on etupiirinsä, joiden sisällä ne voivat toimia vapaasti. Nämä etupiirit sitten kolahtelevat aika ajoin keskenään.

Euroopasta tuli Yhdysvaltojen peesaaja

Nyt näyttää siltä, että yhteiset pelisäännöt on siirretty sivuun ja maailmassa vallitsee vahvimman laki. Eurooppa on tässä kehityksessä tuuliajolla.

– Trump aloitti Ukrainan rauhanneuvottelut ja sitten tuli Iranin ja Israelin konflikti. Euroopalla ei ole ollut oikein omaa toimijuutta lainkaan. Se on ajautunut Yhdysvaltain peesaajaksi, sanoo Taprin tutkimusjohtaja Marko Lehti.

Eurooppalainen sääntöpohjaisuuden korostaminen on tässä maailman ajassa osittain jämähtämistä menneeseen ja ankkuroitumista utopiaan. Lehti kaipaisi Euroopalta Yhdysvaltojen roolin haastamista.

– Pitäisi tajuta, että se vanha on mennyttä. Me emme muuta maailmaa sellaiseksi kuin me sen haluamme olevan.

Lehti muistuttaa lännen pyrkimyksistä Afganistanissa ja siitä, että ne eivät olleet onnistuneita. Maata ei muutettu toisenlaiseksi, ja sieltä paettiin häntä koipien välissä pois.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki pitäisi hyväksyä. Eurooppa voi olla normipohjainen toimija, kun Yhdysvallat ei edes halua sellainen olla.

Kärjistäen voisi sanoa, että muotoutuvassa maailmanjärjestyksessä on Euroopan kokoinen reikä, kun Eurooppa on jättäytynyt Yhdysvaltain varjoon.

YK on suljettu ulkopuolelle

Lehti muistuttaa siitä tosiasiasta, että sääntöpohjainen maailmanjärjestyskin on vain yksi tapa puhua. On haluttu käyttää tiettyjä termejä kuvaamaan maailmaa. Termien alla on hyvin monimutkainen järjestelmä, jossa on omat valuvikansa.

– Nyt ollaan menossa järjestelmään, jonka on hyväksyttävä tuo moninaisuus. On luotava käytäntöjä ja diplomaattista kykyä, joilla voidaan sopia myös niiden maiden kanssa, joiden arvopohja on hyvin erilainen.

Iso kysymys on YK:n asema. Sillä ei ole ollut käytännössä mitään roolia Venäjän sotiessa Ukrainassa tai Israelin toimissa Gazassa. YK on suljettu näiden asioiden ulkopuolelle. Näiden konfliktien jälkihoitokin heikentää YK:n asemaa.

Lehti näkee toivon siinä, ettei mikään isoista valtioista ole suoranaisesti lähtemässä pois YK:sta. Suurin osa korostaa myös YK:n peruskirjan merkittävyyttä.

– Kaikkein epäilevin monenkeskiselle yhteistyölle on Yhdysvallat. Se ei anna sille mitään arvoa, Taprin tutkimusjohtaja Marko Lehti sanoo.