Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väittää vaatineensa Israelia käännyttämään suuren määrän sotilaskoneita, jotka olivat matkalla Teheraniin Israelin ja Iranin välisten sotatoimien loppupuolella. Trumpin mukaan Israelin hyökkäyksestä olisi seurannut valtavaa vahinkoa ja monet iranilaiset olisivat saaneet siinä surmansa.
Trump kommentoi aihetta Truth Social -viestipalvelussaan.
Julkaisussa Trump vastasi Iranin korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenein kansalaisilleen lähettämään videoviestiin, jossa Khamenei onnittelee Irania voitosta Israelia vastaan. Trump syyttää Khameneita valehtelusta.
– Miksi ajatollah Ali Khamenei väittää niin häpeilemättömästi ja tyhmästi, että hän voitti sodan Israelia vastaan, kun hän tietää lausuntonsa olevan valhe. Asia ei ole niin, Trump kirjoittaa.
Lisäksi Trump kertoo, että hän on työskennellyt viime päivinä mahdollisten Iranin vastaisten pakotteiden poistamiseksi, jotta Iran saisi mahdollisuuden elpyä sotatoimien jälkeen. Khamenein viestin jälkeen hän kuitenkin kertoo lopettaneensa kaiken työn välittömästi.
Lähde: Reuters