Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on koko kevään haastanut yhä voimakkaammin maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta.

Tällä viikolla yhteenotto muuttui entistä kovemmaksi.

Trumpin oikeusministeriö haastoi tiistaina oikeuteen kaikki Marylandin osavaltiossa toimivat 15 liittovaltion tuomaria.

Monia Trumpin hallinnon määräysten laillisuutta käsitelleitä oikeusjuttuja on käsitelty juuri Marylandissa, Washington DC:n kupeessa.

Samaan aikaan Trump yrittää saada oman luottomiehensä nimitettyä liittovaltion vetoomustuomioistuimen tuomariksi.

Trump ja hänen hallintonsa edustajat ovat hyökänneet raivokkaasti niitä tuomareita vastaan, jotka ovat kumonneet hallinnon määräyksiä lain vastaisina. Trump on muun muassa haukkunut tuomareita äärivasemmistolaisiksi mielipuoliksi.

Tuomarit ovat joutuneet ennennäkemättömän henkilökohtaisen mustamaalauskampanjan kohteeksi. Trumpin kannattajat ovat myös julkaisseet henkilökohtaisia tietoja tuomareista ja heitä ja heidän perheitään on uhkailtu.

Nyt hallinto on edennyt tuomareiden pelottelussa uudelle tasolle haastamalla tuomarit oikeuteen. Stephen Vladeck, Georgetown yliopiston oikeustieteen professori näkee tämän jälleen uutena vaiheena Trumpin yrityksissä tuhota liittovaltion oikeuslaitoksen asema.

– Tämä on ennennäkemätön liittovaltion hallinnon yritys esittää tuomarit pelkkänä poliittisena oppositiona, eivät valtiokoneiston osana, Vladeck toteaa New York Times -lehdessä.

Trumpin tähtihyökkääjä tuomariksi

Emil Bove on aiemmin toiminut Trumpin omana henkilökohtaisena asianajajana useissa Trumpia vastaan ennen toista presidenttikautta nostetuissa oikeusjutuissa.

Trumpin noustua uudelleen presidentiksi, hän nosti Boven oikeusministeriön johtotehtäviin.

Tänä keväänä Bove on ollut keskeisessä roolissa Trumpin taistelussa Yhdysvaltain oikeuslaitosta vastaan.

Nyt Trump yrittää nimittää Boven liittovaltion vetoomustuomioistuimen tuomariksi.

Trump on ottanut Yhdysvaltain oikeusministeriön ennennäkemättömän tiukasti poliittiseen ohjaukseen. Normaalioloissa oikeusministeriön ja sen alaisen liittovaltion poliisin eli FBI:n riippumattomuutta on pidetty Yhdysvalloissa hyvin tärkeänä periaatteena.

Bove on työskennellyt apulaisoikeusministerinä, käytännössä oikeusministeriön kolmanneksi korkeimpana henkilönä.

Juuri Bovella on ollut keskeinen rooli siinä, miten oikeusministeriössä on erotettu tai vainottu virkamiehiä, jotka ovat työskennelleet oikeusjutuissa, joista Trump ei pidä.

Trumpin hallinto, erityisesti Bove, on käynyt muun muassa loppiaisen 2021 kongressinvaltauksen tutkijoiden kimppuun. Syyttäjiä ja virkamiehiä on erotettu, alennettu ja pakkolomautettu.

Nimenomaan Bove määräsi myös liittovaltion syyttäjät kumoamaan korruptiosyytteet New Yorkin pormestari Eric Adamsia vastaan.

Adams on demokraatti, mutta hän on luvannut auttaa Trumpia New Yorkissa.

Helmikuisessa oikeuskäsittelyssä virkaatekevä apulaisoikeusministeri Emil Bove sanoi suoraan, että Adamsin vastaisista syytteistä luovuttiin, jotta pormestari voi auttaa Trumpia siirtolaisten jahtaamisessa.

Keskiviikkona Yhdysvaltain kongressin senaatin oikeusvaliokunta käsitteli Boven nimitystä liittovaltion vetoomustuomariksi.

Senaatille oli aiemmin toimitettu muun muassa oikeusministeriön lakimiehenä 15 vuotta toimineen Erez Reuvenin lausunto. Reuvenin mukaan Bove oli komentanut oikeusministeriön lakimiehet haistattelemaan oikeuslaitokselle ja olemaan noudattamatta tuomioistuimien määräyksiä.

Bovelta kysyttiin asiasta senaatin kuulemisessa keskiviikkona:

Lausunnon senaatilla antanut Reuveni sai keväällä potkut oikeusministeriöstä, kun hän oli myöntänyt oikeudessa, että El Salvadoriin karkotetun Kilmar Ábrego Garcían karkottaminen ei mennyt lain mukaan.

Valtava taistelu karkotusten laillisuudesta sai uuden käänteen

Trumpin näyttävin sisäpoliittinen hanke on laittomien siirtolaisten karkottaminen.

Trumpin hallinto on kerta toisensa jälkeen joutunut vastaamaan oikeudessa toimiensa laillisuudesta.

Viimeksi tiistaina liittovaltion vetoomustuomioistuin määräsi hallinnon edistämään laittomasti El Salvadoriin karkotetun miehen palautusta. Kyseessä oli jo neljäs henkilö, jonka osalta oikeudet ovat määränneet näin.

Trumpin hallinto on kuitenkin toistuvasti uhmannut oikeusistuimien päätöksiä. Boven rooli näissä toimissa on ollut keskeinen.

Nyt oikeusministeriön nostama oikeusjuttu 15 liittovaltion tuomaria vastaan liittyy myös karkotusten laillisuuteen.

Marylandin liittovaltion oikeuspiirikunnan päätuomari George Russell määräsi toukokuussa, että karkotuksensa laillisuuden oikeudessa kiistäneitä henkilöitä ei saa karkottaa 48 tuntiin, jotta heidän tapauksensa ehditään käsitellä.

Yhdysvaltalaismedioiden haastattelevat oikeusoppineet ovat todenneet, että päätuomari Russellin määräys on poikkeuksellinen.

Vielä paljon poikkeuksellisempi on Trumpin oikeusministeriön tiistain päätös nostaa oikeusjuttu kaikkia kyseisen piirikunnan tuomareita vastaan. Oikeusministeriön haluaa haasteella kumota Russellin päätöksen.

Oikeusoppineet Yhdysvalloissa ovat pitäneet kanteen nostamista tuomareita vastaan pelotteluna, jonka tarkoitus on vaikuttaa tuomareihin.

Eläkkeellä oleva liittovaltion vetoomusistuimen tuomari Michael Luttig kutsui sitä suoraksi hyökkäykseksi liittovaltion oikeuslaitosta vastaan. Washington Postin haastattelema Luttig totesi:

– Presidentti ja hänen oikeusministerinsä tulevat jatkamaan armotonta hyökkäystä oikeuslaitosta ja oikeusvaltiota vastaan, kunnes Yhdysvaltain korkein oikeus edes yrittää pysäyttää heidät. Tällä hetkellä he ovat voittamassa sen sodan.

Luttigin nimitti aikoinaan virkaansa republikaanipresidentti George H.W.Bush. Myös lukuisat Trumpin hallinnon määräyksiä nyt jäädyttäneet tuomarit ovat republikaanipresidenttien, jopa Trumpin itsensä nimittämiä.