HAAG Eurooppa on pieni, menneiden aikojen vaikutusvaltansa menettänyt maanosa, jonne on mukavaa matkustaa kesäreissulle ihailemaan arkkitehtuuria.
Se mielikuva tämän vuoden Naton huippukokouksesta jää, kun sitä katsoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin silmin.
Euroopan Nato-maat eivät edes yrittäneet näyttäytyä varteenotettavina toimijoina vaan Yhdysvaltain vasalleina, minkä vuoksi kokouksen tunnelma lähenteli farssia.
Euroopan johtajat olivat päättäneet pitää yhteisvoimin Trumpin tyytyväisenä, jotta hän ei ehtisi kriisiyttää kokousta.
Kaksipäiväisen kokouksen ensimmäisenä päivänä ei tapahtunut yhtään mitään, kun Eurooppa odotti passiivisena paikalle Trumpia. Kaikki huomio oli hänen lentokoneessaan, eikä jo paikalle tulleissa Euroopan johtajissa.
Naton pääsihteeri Mark Rutten hännystelyn seuraaminen oli erityisen kiusallista katsottavaa.
Ensin Rutte lähetti Trumpille ylistäviä viestejä lentokoneeseen, jotta hän ei ainakaan kääntyisi kesken matkaa takaisin. Trump julkaisi viestit somepalvelussaan kuin nöyryyttääkseen Ruttea.
Paikan päällä touhu vain paheni. Rutte imarteli Trumpia jopa daddyksi eli isukiksi, kun Trump taas sanoi Ukrainan ja Venäjän olevan kaksi tappelevaa lasta.
Rutte kiisti kokouksen lopuksi, että hänen käytöksensä olisi ollut ylitseampuvaa ja noloa. Hän vakuutti, että Trump ansaitsee kaiken kuulemansa kunnian.
Naton pääsihteerin tärkein tehtävä on pitää liittolaismaat sovussa ja etenkin liittouman johtaja Trump tyytyväisenä. Rutte varmasti toivoo, että hänen puheensa tulkitaan Euroopassa harmittomiksi korulauseiksi.
Hän kuitenkin näytti esimerkillään mallia Euroopan maiden johtajille. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi Haagissa tänään keskiviikkona, että päivä ilman imartelua ei ole päivä ensinkään.
Kulisseissa Euroopan johtajat saattavat vakuutella toisilleen, että Trumpin mielistely on vain näytöstä, mutta näytöksellä he tekevät Trumpia ihannoivasta puhetyylistä tavanomaista.
Näytöksellä johtajat suomettavat Euroopan ulkopoliittista keskustelua ja tekevät maanosasta kokoansa pienemmän.
Trumpin näkökulmasta vierailu huippukokouksessa oli pakollinen paha.
Hän viipyi Hollannissa alle vuorokauden. Ajasta isompi osa kului Hollannin kuningasparin luona illallisella ja aamiaisella kuin itse huippukokouksessa.
Trump koki kuitenkin tarpeelliseksi käydä painostamassa Euroopan maat allekirjoittamaan sitoumuksen puolustusbudjettien nostamisesta, jotta hän voisi palata kotiin voiton kanssa. Eurooppa ei lopulta hangoitellut vastaan.
Trumpin ajatukset olivat kuitenkin ilmiselvästi täysin muualla kuin Euroopassa. Kaikissa puheissaan hän keskittyi kehumaan Iraniin viime viikonloppuna tekemäänsä pommitusta.
Sekä Trump itse että amerikkalaiset toimittajat halusivat puhua kokouksessa ainoastaan Lähi-idästä. Tuskin koskaan Eurooppa on huomannut yhtä selvästi olevansa reuna-alue, jossa käytävä Ukrainan sota on vain yksi asia muiden joukossa.
Trumpin puheista olivat kaukana perinteiset juhlapuheet yhtenäisestä liittoumasta ja jokaisen tuuman puolustamisesta. Trump sanoi päivän aikana itse asiassa hyvin harvoin sanan Nato.
Trump vänkäili matkalla kokoukseen, että Naton yhteisen puolustamisen 5. artiklaa voidaan tulkita monella eri tavalla. Huippukokouksen julkilausumassa Trump kuitenkin hyväksyi muotoilun, että liittolaiset tulkitsevat yhä hyökkäyksen yhtä Nato-maata kohtaan olevan hyökkäys kaikkia kohtaan.
Tuskin kukaan pitää kuitenkaan enää Nato-jäsenyyttä turvatakuuna, joka takaa Yhdysvaltojen rientämisen apuun kaikissa tilanteissa.
Trump sanoi kuitenkin matkalla kokoukseen, että hänellä on Nato-maiden johtajien joukossa monia kavereita. Hän sitoutui heidän puolustamiseensa.
Eurooppalaisille johtajille kokouksen tärkein hetki saattoikin olla muutaman sekunnin tai jopa minuutin hetki kahden kesken Trumpin kanssa. Kokous ei ollut yhteisen liittouman tapaaminen vaan yksi väline muiden joukossa päästä hetkeksi Trumpin puheille.
Presidentti Alexander Stubb on onnistunut Trumpin luokse luovimisessa erinomaisesti. Trump kehui tänään Stubbin olevan erinomainen golffaaja ja jäänmurtajakauppojen olevan lähellä.
Suomessa ajattelu on kuitenkin menossa kovaa vauhtia siihen suuntaan, että Suomen kannattaa kehittää kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltoihin vaikka muiden liittolaistensa kustannuksella.
Presidentin tärkein kyky on olla hyvä länsisuhteiden hoitaja, kun se ennen oli itäsuhteiden hoitaja.
Vielä Trumpin ensimmäisellä kaudella puhuttiin paljon strategisesta autonomiasta, mutta Euroopan kehnon talouskasvun vuoksi suomettuminen Yhdysvaltoihin päin näyttää nyt ainoalta realistiselta vaihtoehdolta.
Eurooppa on tällä kertaa valmis tukahduttamaan keskustelukulttuuriaan ja toimijuuttaan, jos saa vastineeksi vältettyä Naton huippukokouksissa ilmiriidan.
Trumpin miellyttäminen on Euroopan seuraavien vuosien puolustusstrategia.
Keskustelu suljettu 26.6.2025 kello 9.30 kommentoinnin ruuhkautumisen vuoksi.