Yhdysvallat rakastaa nimetä sotilasoperaationsa dramaattisesti. Iranin ydinlaitosten pommitus sai hevibändin nimeltä kuulostavan otsikon Midnight Hammer, Keskiyön moukari.

Seitsemän B2-pommikonetta osallistui pääoperaatioon ja pudotti 14 massiivista pommia kahteen ydinlaitokseen Fordossa ja Natanzissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lisäksi Yhdysvaltain sukellusvene laukaisi yli 24 Tomahawk-risteilyohjusta Isfahaniin. Koko operaatiossa oli mukana yli 125 ilma-alusta. Pääkohde oli syvällä vuoren sisällä sijaitseva Fordon ydinlaitos, johon Israelin pommit eivät pysty.

Sotatoimelle ei ollut Yhdysvaltain kongressin tai YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tällaiset ”ennaltaehkäisevät” iskut ovat äärimmäisen kyseenalaisia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin antanut ymmärtää, että hän panee pisteen sellaisille ”ikuisuussodille”, joihin Yhdysvallat kietoutui Afganistanissa ja Irakissa. Nyt Trump on kuitenkin lähellä aloittaa uuden sodan Lähi-idässä. Hän tuntuu toivovan, että muutama näyttävä ilmaisku riittää ja Iranin johto tulee nöyränä neuvottelupöytään.

Trump saattaa vielä joutua kokemaan, että sotaan on helpompi lähteä kuin poistua siitä.

Iranin näkökulmasta Trumpin hallinnon aiemmat neuvotteluyritykset näyttävät nyt hämäykseltä, joiden tarkoitus oli tuudittaa Iranin johto valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Siksi kutsut neuvottelupöytään saattavat nyt kaikua kuuroille korville.

Neuvottelut näyttävät siis samanlaiselta näytelmältä, jollaista Yhdysvallat esitti ennen kuin se kaatoi Saddam Husseinin hallinnon Irakissa vuonna 2003. Tuolloin mikään Saddamin hallinnon myönnytys ei riittänyt Yhdysvalloille, koska joukkotuhoaseet olivat joka tapauksessa vain tekosyy Saddamin kaatamiselle.

Irakin tapaus on mielessä senkin takia, että Israelin puolustusministeri uhkasi Iranin ylintä johtajaa Ali Khameneita naapurimaan diktaattorin kohtalolla. Saddam Hussein hirtettiin 30. joulukuuta 2006.

Trumpin uhkapeli nojaa nyt siihen, että Iran ei tee jyrkkää kostoiskua Yhdysvaltain joukkoja tai muita intressejä vastaan Lähi-idässä. Silloin Trump voi julistaa voittaneensa pelin.

Yhdysvalloilla on yli 40 000 sotilasta Lähi-idässä Iranin ohjusten kantaman sisällä. Lisäksi Iran saattaa usuttaa liittolaisiaan iskuihin. Jemenin huthi-kapinalliset ilmoittivat jo olevansa valmiita iskuihin Yhdysvaltain aluksia vastaan Punaisellamerellä.

Iran saattaa iskeä myös globaaleihin energiavirtoihin. Iranin parlamentti on hyväksynyt Hormuzinsalmen sulkemisen, ja päätös on nyt Iranin ylimmän kansallisen turvallisuusneuvoston käsissä. Salmen läpi kulkee lähes 20 miljoonaa barrelia öljyä päivässä. Se on noin kolmannes kaikesta meriteitse kuljetettavasta öljystä.

Jos Iran tosiaan ryhtyisi toimiin salmen sulkemiseksi, se todennäköisesti saisi öljyn hinnan jyrkkään nousuun.

Iranin johdolla on kova paine vastata Yhdysvaltain iskuihin. Muuten se näyttää heikolta, ja heikkous kostautuu Lähi-idän voimapolitiikassa.

Israel aloitti ilmaiskunsa Iranissa viime viikon perjantaina juuri siksi, että Iranin kortit ovat nyt niin heikot.

Iran ei kykene suojelemaan ilmatilaansa Israelin ja Yhdysvaltain ilmaylivoimalta ja Iranin tukema ”vastarinnan akseli” vaikuttaa olevan liian heikossa kunnossa tehdäkseen näyttäviä kostoiskuja Iranin puolesta.

Iranin liittolaishallinto Syyriassa kaatui viime joulukuussa, Gazassa Hamas on ahtaalla Israelin jatkuvien sotatoimien alla, ja Israel iski viime vuonna Libanonissa tuhoisasti Hizbollah-järjestöä vastaan. Israelin iskut Iranissa ovat noudattaneet Hizbollahin vastaista strategiaa: iskuilla on pyritty tuhoamaan Iranin ylin sodanjohto.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat vakuutelleet, että tarkoituksena ei ole Iranin hallinnon vaihtaminen.

Liittolaismaa Israel saattaa olla asiasta eri mieltä, mutta hallinnon vaihtaminen harvoin onnistuu pelkillä ilmaiskuilla ilman laajamittaista maaoperaatiota. Trumpin hallinto ei halua yhdysvaltalaisjoukkoja Iraniin, eikä Israelilla yksin riittäisi voimavaroja.

Iran on kuitenkin yli 90 miljoonan asukkaan valtio. Vaikka nykyhallinto olisikin epäsuosittu, kansalaiset tapaavat ryhmittyä hallintonsa taakse sotatilanteessa.

Venäjä ja Kiina ovat tuominneet Yhdysvaltain iskut Iraniin. Ne eivät halua nähdä Iranin hallinnon kaatuvan, mutta eivät toisaalta halua sekaantua konfliktiin sotilaallisesti.

Kuten tavallista, Euroopan mailla ei tunnu olevan paljon vaikutusvaltaa tapahtumiin. Jos kriisi kärjistyy, heijastusvaikutukset osuvat Eurooppaan pikemminkin kuin Yhdysvaltoihin, oli kyse sitten suurista pakolaismääristä tai mahdollisista terrori-iskuista.

Tuntuu epätodennäköiseltä, että Yhdysvallat ja Israel kykenisivät massiivisillakaan ilmaiskuilla täysin tuhoamaan Iranin ydinohjelman.

Iranin johdolle opetus Israelin ja Yhdysvaltain iskuista on todennäköisesti se, että maa tarvitsee ydinaseen.

Juuri Iranin sotilaallinen heikkous teki siitä helpon maalin. Pakotteiden raskauttama Iran ei kykene kehittämään sellaista ilmatorjuntakykyä, joka suojaisi sitä Israelin ja Yhdysvaltain iskuilta. Tämä ikävä kyllä tekee ydinaseesta houkuttelevan vaihtoehdon.

Jos Iran jatkaa sitkeästi ydinohjelmaansa, Israel ja Yhdysvallat puolestaan jatkavat iskujaan Iranin ydinlaitoksiin. Ja jos Iran iskee yhdysvaltalaiskohteisiin, Yhdysvallat vastaa, ja sotatoimet voivat jatkua pitkään. Kierre on valmis.

Israelin johto ei varmasti pitäisi pahana, että Yhdysvallat tulisi vedetyksi yhä syvemmälle konfliktiin. Aika näyttää, pudottiko Trump Keskiyön moukarin omille varpailleen.