Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen pitää Yhdysvaltain iskua Iraniin merkittävänä.
Yhdysvallat hyökkäsi varhain sunnuntaina Suomen aikaa kolmeen ydinlaitokseen Iranissa liittyen näin Israelin ilmaoperaatioon. Seuraamme tilannetta tässä artikkelissa.
Kyseessä on Teivaisen mukaan ensimmäinen Yhdysvaltain vastaava isku Iraniin. Hänen mukaansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump halusi näyttää mahtinsa.
– Trump tuntuu osoittaneen, että hän ei aina jänistä. Häntähän on vähän syytelty ja ehkä jopa laskettu leikkiä sillä, että hän on puhunut kovia ja uhkaillut paljon ja sanonut, että vetäydynkin tästä ja tulee pidempi aikaikkuna.
Hetken näytti Teivaisen mukaan siltä, että näin olisi myös Iranin iskun suhteen.
– Kun hän ilmoitti, että kahteen viikkoon ei nyt ehkä tapahdukaan mitään, niin tällä hän sitten yllätti maailman ja ehkä halusi laittaa luun kurkkuun epäilijöille, että tästäpä minä en jänistänyt.
Mitä Trump haluaa?
Teivainen arvelee, että Trump halusi lähteä myös voittajan vankkureiden mukaan, koska Israel on ottanut ylivoiman nyt Iranista esimerkiksi ilmatilassa ja muutenkin.
Professorin mukaan Yhdysvallat haluaa pitää iskun lyhyenä, eikä se halua jumittua pitkäaikaiseen sotaan alueella. Trumpin ideologiassa ja myös vaalilupauksissa on ollut aika vahvana ajatus, että Yhdysvallat vetäytyy maailman konflikteista, joissa voi kuolla amerikkalaisia ja joihin menee rahaa.
– Iso kysymys on, pystyykö Yhdysvallat nyt tämän yksittäisen iskuaallon jälkeen vetäytymään tästä konfliktista, niin että siitä ei seuraa yhdysvaltaisjoukkojen pidempiaikaista sekaantumista.
Konflikteissa on aina eskaloitumisen vaara. Nyt jännitetään esimerkiksi sitä, pyrkiikö ja kykeneekö Iran iskemään yhdysvaltalaisiin sotilastukikohtiin alueella.
Mitä Trumpin tukijat ajattelevat?
– Trumpin tukijathan ovat hiukan jakaantuneita tässä asiassa. Osa tästä Maga-jengistä on mitä ilmeisimmin toivonut, että Yhdysvallat ei nyt iskisi Iraniin tässä tilanteessa. Toisaalta nimenomaan Maga-porukoissa Trumpin tekoja pyritään yleensä puolustelemaan monin tavoin. Voisin kuvitella, että ei hän omiltaan nyt niin kamalan vahvaa kritiikkiä tästä saa.
Teivainen kiinnitti huomiota siihen, että Trumpin edellisen kauden varapresidentti Mike Pence tuntui kehuvan Trumpia, vaikka heidän välinsä ovat olleet melko jännittyneet. Pencen mielestä isku oli hyvä ja on hienoa, että presidentti toimi näin.
– Kun presidentti nyt sitten on päättänyt, että isketään ja on iskenyt, niin yhdysvaltalaiseen ilmapiiriin kuuluu myös poliittisen eliitin taholta, että aika moni saattaa kannattaa sitä myös ihan periaatteellisesta isänmaallisuudesta.
Jos Yhdysvallat säästyy Iranin kostotoimilta, isku voi professorin mukaan nostaa Trumpin kannatusta Yhdysvalloissa.
Mitä Iran voi nyt tehdä?
Nyt aika suuri eskaloitumisen vaara tulee siitä, jos Iran iskee Yhdysvaltojen tukikohtiin. Toinen vaara voi tulla, jos kriisiin liittyy uusia toimijoita.
– Venäjä ja Kiina ovat maita, joilla on jonkin sortin liittolaissuhde Iranin kanssa. On toki mahdollista, että kumpikaan niistä ei sotilaallisesti nyt lähde tähän sekaantumaan.
Venäjällä on niin paljon joukkoja kiinni Ukrainan suunnalla, ettei se professorin arvion mukaan ole kiinnostunut liittymään sotaan Lähi-idässä.
– Olisi aika erikoista, että Kiina sotilaallisesti lähtisi suoraan nyt sotaretkelle puolustamaan Irania.
Iranin naapurivaltio Pakistan on ydinasevaltio, ja se saattaisi sekaantua tilanteeseen ainakin teoriassa.
– Vaikka maat eivät ole mitenkään selkeitä liittolaisia keskenään, ja Pakistanin johdosta tämmöiset puheet on myös toistuvasti kumottu. Erilaisia eskalaatiomahdollisuuksia on mukaan lukien tietysti ei-valtiollisten terroristiryhmien jonkinlaiset toimenpiteet, joita saatettaisiin kytkeä sitten tähän tähän iskuun, joita saattaisi tapahtua eri puolilla maailmaa.
Voiko Nato-maa Suomi joutua mukaan?
Professori pohtii, voiko kriisi laukaista Naton viidettä artiklaa. Mitään sellaista ei nyt ole hänen mukaansa näköpiirissä. Iranin naapurimaista Turkki kuuluu Natoon.
– Mitään erityistä valtavaa syytä huoleen Suomen oman turvallisuuden kannalta en tässä nyt kyllä näe.