Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi sunnuntaiaamuna Yhdysvaltojen toteuttaneen ”erittäin onnistuneen hyökkäyksen” kolmeen Iranin ydinlaitokseen.

Trumpin mukaan Yhdysvaltain ilmaiskut tuhosivat täysin Iranin uraanin rikastuslaitokset.

– Iranin, Lähi-idän kiusaajan, on nyt tehtävä rauha, Trump sanoi kansallisessa televisiopuheessaan Valkoisessa talossa varhain sunnuntaina Suomen aikaa.

Trump uhkasi Irania lisäiskuilla, jos Iran ei tee rauhaa nopeasti.

Trumpin mukaan kaikki operaatioon osallistuneet lentokoneet ovat nyt Iranin ilmatilan ulkopuolella ja turvallisesti kotimatkalla.

Trump sanoi puheessaan, että hyökkäys Iranin ydinlaitoksiin oli suurenmoinen sotilaallinen menestys.

Trump ylisti puheessaan ”suuria amerikkalaisia patriootteja” ja kiitti Yhdysvaltain armeijaa operaatiosta, jollaista maailma ei ole nähnyt ”moniin, moniin vuosikymmeniin”.

– Mikään muu armeija maailmassa ei olisi pystynyt siihen, mitä teimme tänä iltana, Trump hehkutti.

Alta voit katsoa Trumpin puheen iskujen jälkeen.

Yhdysvallat iski Iraniin B2-pommikoneilla

Yhdysvaltain B2-pommikoneet osallistuivat Iranin ydinlaitoksiin kohdistuneisiin iskuihin, kertoi Yhdysvaltain hallinnon virkailija Reutersille. Syvällä maan alla olevia uraanin rikastamoita voi tuhota vain maan alle porautuvilla pommeilla, joita Yhdysvaltojen B2-pommittajat voivat kuljettaa.

Yhdysvallat siirsi eilen lauantaina B2-pommikoneita Andersenin lentotukikohtaan Guamin saarelle Tyynellämerellä.

Iskun pääkohde oli Trumpin mukaan Iranin Fordon ydinlaitos. Se sijaitsee 80–90 metriä maanpinnan alla.

Yhdysvaltojen iskussa Iraniin käytettiin CNN:n ja The New York Timesin nimettömien viranomaislähteiden mukaan bunkkerin­murtaja­pommeja. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun sitä käytetään sotatilanteessa.

Pommi on kehitetty nimenomaan Iranin ja Pohjois-Korean syvälle maan sisään sijoitettujen ydinlaitosten tuhoamiseen.

Iskuissa ydinlaitoksiin on käytetty myös risteilyohjuksia.

Iranin viranomaiset ovat vahvistaneet iskut ydinlaitoksiin, kertoo iranilainen puolivaltiollinen uutistoimisto Mehr News Agency.

Iskujen tuhojen laajuudesta ja ydinlaitosten kunnosta ei ole vielä varmuutta.

Yhdysvaltojen iskun kohteena olleiden ydinlaitosten alueilla ei ole raportoitu laitosten ulkopuolisten säteilytasojen nousua, Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoo.

Trump varoitti etukäteen Israelia iskusta

Trump puhui Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain armeija oli tehnyt iskun Iranin ydinlaitoksiin, Valkoisen talon virkailija kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Virkailijan mukaan Yhdysvallat antoi Israelille ennakkovaroituksen ennen iskuja Iraniin.

Netanjahu sanoi somessa julkaistussa videossa luvanneensa, että Iranin ydinlaitokset tuhotaan tavalla tai toisella ja nyt lupaus on täytetty.

Israelin armeija kertoo sunnuntaina aloittaneensa uuden sarjan iskuja Iranin länsiosiin. Israel iski Iraniin reilu viikko sitten. Silloin Israelin iskujen kohteena olivat Iranin ydin- ja sotilaskohteet.

Iranin ulkoministeri tapaa Putinin

Iranin ulkoministeri Abbas Araqchi tuomitsee Yhdysvaltojen iskut Iranin ydinlaitoksiin törkeinä, ja sanoo niillä olevan kauaskantoisia seurauksia.

Iran laukaisi Israeliin ohjuksia muutama tunti sen jälkeen kun Yhdysvallat oli pommittanut ydinlaitoksia.

Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoo matkustavansa Venäjälle ja tapaavansa maanantaina presidentti Vladimir Putinin.

Yhdysvalloilla on yli 40 000 sotilasta ja siviiliä Lähi-idässä. Niiden arvioidaan olevan joko suoraan Iranin ohjusten ja droonien tai Iranin liittolaisten tulilinjalla.

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen demokraattijohtaja Hakeem Jeffriesin mukaan Trump on iskuillaan kasvattanut merkittävästi sodan riskiä. Demokraattisen puolueen mukaan iskuilla ei ollut kongressin hyväksyntää.

Stubb: Suomelle on tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta

Tasavallan presidentti Alexander Stubb kommentoi Yhdysvaltojen iskuja Iraniin X:ssä:

”Viimeisimmät Iranin ydinohjelmaa vastaan kohdennetut iskut ovat kokoluokassaan poikkeuksellisia. Suomelle on tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta eikä maailmaan synny uutta ydinasevaltiota.

Koston kierre Lähi-idässä on katkaistava. Kestävän ratkaisun saavuttaminen vaatii diplomatiaa, vuoropuhelua ja kansainvälisen oikeuden kunnioitusta.”

AP, AFP, Reuters, STT