Italialaisen jalkapallojätin Juventuksen pelaajat joutuivat keskiviikkona erikoiseen tilanteeseen, kun heidät vietiin tapaamaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia Valkoiseen taloon.

Trump puhui tilaisuuden aikana muun muassa mahdollisesta hyökkäyksestä Iraniin, 1800-luvulla käydyn Yhdysvaltain sisällissodan välttämisestä sekä hänen hallintonsa määräämistä matkustuskielloista.

Trump myös kysyi pelaajilta, voisiko nainen päästä heidän joukkueeseensa. Tarkoituksena oli viitata Trumpin helmikuussa allekirjoittamaan määräykseen, jolla pyritään estämään transsukupuolisia urheilijoita kilpailemasta tyttöjen ja naisten urheilussa.

Juventus osallistuu Yhdysvalloissa Fifan järjestämään seurajoukkueiden MM-turnaukseen. Tapaaminen järjestettiin keskiviikkona iltapäivällä, kun joukkueella oli myöhemmin illalla turnauksen avausottelu Yhdistyneistä arabiemiraateista tulevaa Al-Ain FC:tä vastaan.

Erikoisesta tapaamisesta ovat kertoneet muun muassa The Athletic, BBC ja The Guardian.

Toimittajia kiinnostivat Iran ja Israel

Tapaamisessa oli paikalla useita Juventuksen tähtipelaajia. Erityisesti Trump nosti esiin yhdysvaltalaiset Weston McKennien ja Timothy Weah'n, joiden hän toivoi olevan illan pelissä kentän parhaat pelaajat.

Paikalla olivat myös Juventuksen päävalmentaja Igor Tudor, omistaja John Elkann, toimitusjohtaja Maurizio Scanavino, GM Damien Comolli sekä seuran jalkapallostrategiasta vastaava Giorgio Chiellini. Myös Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino osallistui tapaamiseen.

Tilanteesta teki entistä erikoisemman se, että paikalla oli vain politiikan toimittajia.

Vaikka Trump kehotti esittämään kysymyksiä MM-kisoista, nousi esiin kuumana käyvä maailmanpoliittinen tilanne. Lopulta Juventuksen väki seisoi Trumpin takana kuuntelemassa, kuinka presidentti vastasi kysymyksiin Iranin ja Israelin välisestä konfliktista.

Mediatilaisuus kesti 16 minuuttia. Juventus, Valkoinen talo ja Fifa eivät ole kommentoineet sitä, kenen ideoima tapaaminen oli. Trumpin omien sanojen mukaan seuran omistaja John Elkann on hänen hyvä ystävänsä.

Pelaajille täysi yllätys

Trump puhui tilaisuudessa illalla edessä olevasta Juventuksen pelistä, jonka hän kertoi olevan loppuunmyyty. Todellisuudessa peliä oli katsomassa 18 161 henkeä, kun täysi stadion olisi vetänyt 20 000 katsojaa.

Juventuksen pelaajille Valkoisen talon tapaaminen näytti tulleen täytenä yllätyksenä. Media kysyi heiltä asiasta Juventuksen 5–0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen.

– Meille sanottiin, että meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä. Se oli hieman outoa. Kun hän alkoi puhua politiikkaa Iranin ja kaiken suhteen... Minä haluan vain pelata jalkapalloa, Timothy Weah sanoi.

Toinen yhdysvaltalaispelaaja Weston McKennie on arvostellut Trumpia kovin sanoin vuonna 2020 Black Lives Matters -protestien aikaan. McKennie totesi tuolloin, että Trumpin ei pitäisi olla presidentti.

– Minun silmissäni häntä voi kutsua rasistiksi, McKennie sanoi tuolloin saksalaisen Bild-lehden haastattelussa.