Juttu tiivistettynä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tekee täyskäännöksen Lähi-idän politiikassaan, jos hän päättää lähettää amerikkalaisia joukkoja Israelin ja Iranin väliseen konfliktiin.
Israel aloitti iskut Iranin ydin- ja sotilaskohteisiin viime perjantaina, ja siitä lähtien iskut Iranin ja Israelin välillä ovat jatkuneet lähes taukoamatta. Maailma odottaa tietoa siitä, miten Israelin tukija Yhdysvallat reagoi tulehtuneeseen tilanteeseen.
Konsulttiyhtiö Nordic West Officen toimitusjohtaja Charly Salonius-Pasternak arvioi Ylen aamussa, että hän ei pidä todennäköisimpänä vaihtoehtona sitä, että Yhdysvallat lähettäisi joukkoja Lähi-itään. Se on kuitenkin mahdollista, Salonius-Pasternak arvioi.
Joukkojen lähettämisen sijaan Yhdysvallat voi tukea Israelia esimerkiksi täsmäiskuilla Iranin uraanirikastamoihin. Trump voi myös yrittää ratkaisua neuvotteluilla.
Trump on esittänyt vaatimuksia Iranille suorastaan uhkaavaan sävyyn. Esimerkiksi kirjoitti eilen omassa sosiaalisen median palvelussaan Truth Socialissa kärsivällisyyden olevan lopussa.
Uhittelu voi olla osa Trumpin taktiikkaa, Salonius-Pasternak sanoo.
– Trump uhkaa maksimaalisesti, tekee tavallaan hullujakin vaatimuksia ja ajattelee, että ehkä tällä sitten saadaan aikaan jonkinlainen viime hetken neuvottelu.
Trumpin kannattajat vastustavat sotiin sekaantumista
Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki kertoo jopa yllättyneensä siitä, miten kovia Trumpin puheet konfliktista ovat olleet viime päivinä, sillä aiemmin hän on kritisoinut voimakkaasti Yhdysvaltojen osallistumista sotiin Lähi-idässä.
– Trump on kuitenkin luvannut viimeiset kymmenen vuotta, että Yhdysvaltojen politiikan keskiössä on, ettei Yhdysvaltoja missään nimessä viedä uusiin sotiin, Reunamäki kertoo.
Eristäytyvä ulkopolitiikka, jossa pyritään olemaan puuttumatta sotilaallisesti muiden maiden tapahtumiin, on aina ollut keskeinen osa Trumpin ajattelua. Myös Trumpin lähipiirissä sodista poissa pysyminen on suosittu ajatus.
Myös Trumpia tukeva niin sanottu MAGA-leiri (Make America Great Again) vastustaa uusiin sotiin lähtemistä.
– Suuri osa Trumpin kannattajista on sitä mieltä, että (sotaan lähteminen) ei ole meidän poikien ja tyttäriemme elämien väärti ja että se on verorahojen tuhlausta, Charly Salonius-Pasternak sanoo.
Se, että Trump edes harkitsee linjanmuutosta, saattaa kertoa siitä, että Trump pyrkii osoittamaan johtajuutta, Reunamäki arvioi.
– Trump tuntui ainakin harkitsevan sitä, että hän lähettää Yhdysvalloilta pommikoneita pommittamaan Iranin uraanirikastamoja. Hän saisi sillä tavalla sulan hattuunsa ja pystyisi sanomaan, että minä lopetin tämän Iranin ydinohjelman lopullisesti.