Valtavat ihmismassat ympäri Yhdysvaltoja osoittivat lauantaina mieltä presidentti Donald Trumpia ja hänen politiikkaansa vastaan.

Mielenosoituksia järjestäneen No Kings -liikkeen edustajat itse arvioivat, että osallistujia on ollut miljoonia ja mielenosoituksia yli 2 000.

Mielenosoittajat kritisoivat erityisesti Trumpin päätöstä lähettää Los Angelesiin kansalliskaartilaisia ja merivoimien sotilaita taltuttamaan paperittomiin siirtolaisiin kohdistuneita ratsioita vastustaneita mielenosoittajia.

Suuria Trumpin vastaisia mielenilmauksia oli muun muassa New Yorkissa, Denverissä, Chicagossa, Atlantassa, Austinissa ja Los Angelesissa.

”Ei KKKuninkaille!”, ”Ei kruunua klovnille” ja ”Trumpin fasistisen hallinnon on lähdettävä nyt!”, mielenosoittajien kantamissa kylteissä vaadittiin.

– Hei, hei, oi, oi, Donald Trumpin on mentävä, lauloivat sadetakkeihin sonnustautuneet ihmiset kaatosateessa tanssiessaan eteenpäin New Yorkin Fift Avenuella.

Utahissa puhkesi ammuskelu

Marsseilla on nähty myös levottomuuksia. Ainakin yksi henkilö on kriittisessä tilassa saatuaan vakavia vammoja ammuskelussa, joka puhkesi mielenosoituksen yhteydessä Salt Lake Cityn keskustassa, kertoo muun muassa CNN.

Los Angelesissa mielenosoitukset sujuivat pääosin rauhallisesti, mutta jännitteet alkoivat nousta illalla, kun väkijoukot kokoontuivat muun muassa kaupungintalon liepeille, kertoo CNN.

LA Timesin mukaan poliisi ampui mielenosoittajia kumiluodeilla ja käytti kyynelkaasua hajottaakseen väkijoukkoja. Jotkut mielenosoittajista heittivät betoninpaloja, kiviä, pulloja ja ampuivat ilotulitteita poliiseja kohti.

Kaupungissa alkoi illalla aamuun kestävä ulkonaliikkumiskielto.

Portlandissa poliisi julisti mielenosoitukset mellakoiksi, kun mielenosoittajat kokoontuivat lähelle maan maahanmuutto- ja tulliviranomaisten (ICE) rakennusta. Poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn ja uhkasi heitä voimakeinoilla.

Trump seurasi paraatia

”Ei kuninkaita” -protestin järjestäjien mukaan mielenilmaisuja oli kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa, ja ne olivat heidän mukaansa suurimpia Trumpin vastaisia protesteja sitten tämän tammikuisen valtaanpaluun.

Järjestäjien mukaan mielenosoituksilla vastustettiin autoritaarisuutta, miljardöörit etusijalle asettavaa politiikkaa ja Yhdysvaltain politiikan militarisointia.

Presidentti Trump itse seurasi lauantaina Washingtonissa muhkeaa sotilasparaatia, joka järjestettiin Yhdysvaltain armeijan 250-vuotisjuhlien ja hänen 79-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.

Lähteet: AFP, AP

Juttua muokattu 15.6.: Jutussa sanottiin aiemmin, että mielenosoittajia olisi ollut liikkeellä kymmeniätuhansia. Kyseinen määrä oli peräisin yksittäisestä mielenosoituksesta. Kokonaismäärä ei ole vahvistettu, mutta se voi olla merkittävästi suurempi, jopa miljoonia.