Israel iski viime yönä noin sataan ydin- ja sotilaskohteeseen Iranissa. Iran vastasi droonihyökkäyksellä Israeliin. Iskuista laajemmin täällä.
Ulkoministeri Marco Rubio reagoi Yhdysvaltain hallinnosta ensimmäisenä Israelin iskuihin korostamalla, ettei Yhdysvallat ollut niihin osallisena.
Hän myös sanoi lausunnossaan, että Yhdysvalloille pääasia on suojella Lähi-idässä olevia joukkoja. Iranin ei tule ottaa kohteekseen Yhdysvaltain etuja tai henkilöstöä.
Israel oli ilmoittanut Yhdysvalloille, että sen mielestä sen turvallisuus edellytti toimintaa.
Presidentti Donald Trump kertoi Fox Newsille, että tiesi iskuista etukäteen, mutta Yhdysvallat ei osallistunut niihin.
Vielä ei tiedetä, miten yksityiskohtaisesti Israel oli tärkeintä liittolaistaan informoinut.
Vielä aivan iskujen alla presidentti Trump sanoi Valkoisessa talossa järjestetyssä tilaisuudessa, että Yhdysvallat haluaa Iranin kanssa sopimuksen sen ydinohjelmasta.
– Pidän sopimusta parempana. Niin kauan kuin on sopimus, en halua heidän (Israelin) menevän sinne. Se pilaisi asian, sanoi Trump.
Trump tapaa perjantaina kello 18 Suomen aikaa kansallista turvallisuusneuvostoaan. Tietoja Yhdysvaltain aikeista saataneen sen jälkeen.
Yhdysvallat varautui iskuihin
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart sanoo, että Iranissa ei täysin uskota, etteikö Yhdysvalloilla olisi osallisuutta iskuihin.
Yhdysvallat ilmoitti keskiviikkona, että se vetää ei-välttämätöntä henkilöstöä sekä diplomaattien perheitä lähetystöistä Iranin lähialueelta. Myös alueen amerikkalaistukikohdissa oleville sotilaiden perheille annettiin mahdollisuus lähteä.
– Iraniin päin näyttää siltä, että Yhdysvalloissa tiedettiin, että tällainen on ainakin mahdollisesti tulossa. Nyt on epäselvää, missä määrin iskuja on koordinoitu. Olisi vähän yllättävää, jos ei olisi, sanoo Stewart.
Trumpin hallinto on kevään aikana neuvotellut Iranin kanssa uudesta ydinohjelmaa koskevasta sopimuksesta. Trump vaatii Irania luopumaan kokonaan tavoittelemasta ydinasetta.
Seuraava tapaaminen oli sovittu sunnuntaille Trumpin Lähi-idän erikoislähettilään Steve Witkoffin ja Iranin ulkoministerin välille Omaniin.
Iranin parlamentin kansallisen turvallisuuden ja ulkopolitiikan valiokunnan jäsen Aladdin Boroujerdi ilmoitti kuitenkin tänään, että neuvotteluja ei todennäköisesti käydä.
Uhmasiko Israel Yhdysvaltoja?
Israelin iskut keskellä meneillään olevaa Trumpin neuvotteluprosessia herättävät hämmennystä.
– Näkikö Israel, että heillä on hyvät mahdollisuudet iskeä nyt? Ja he käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja iskivät, ilman Yhdysvaltain varsinaista hyväksyntää. Ja tämä olisi tietyllä tavalla Yhdysvaltain uhmaamista, pohtii Stewart.
Tilanteen voi tulkita päinvastoinkin. Iranissa todennäköisesti mietitään, että Trumpin puheet olivat hämäystä.
– Eli että todellisuudessa olisi ollut tiedossa, että Israel iskee ja Irania on johdettu harhaan pitämällä yllä neuvotteluja, sanoo Stewart.
Kolmas mahdollisuus on, että Yhdysvallat on antanut Israelin toimia painostajana neuvotteluissa.
– Eli että tässä on ”hyvä poliisi, paha poliisi” -asetelma. Trump voi sanoa iranilaisille, että olkaa kohtuullisia, tuolla on Israel, joka on valmis iskemään.
Stewart muistuttaa, että Yhdysvaltain toiminta ei ole kaikilta osin ollut samantahtista kevään aikana Israelin politiikan kanssa.
Yhdysvallat sopi Jemenin huthikapinallisten kanssa toukokuun alussa tulitauosta ja siitä, etteivät huthit enää jatkossa tulita Punaisellamerellä kulkevia amerikkalaislaivoja – mutta jätti sopimuksen ulkopuolelle israelilaisomisteiset alukset.
Samoin Israel sivuutettiin, kun amerikkalaiset neuvottelivat Hamasin kanssa amerikkalaisen panttivangin vapautuksesta.
Netanjahulle Iran tärkeä vihollinen
– Netanjahu on puhunut Iranin ydinohjelman kimppuun iskemisestä jo vuosia, muistuttaa Stewart.
Israelin hallinto on suhtautunut kriittisesti Trumpin hallinnon Iran-neuvotteluihin. Trump irtautui vuonna 2018 Iranin kanssa solmitusta ydinohjelma-sopimuksesta, ja Israelissa epäillään, että uusi sopimus ei pääsisi juurikaan pidemmälle ydinaseiden ehkäisemisessä.
Israelin sisäpolitiikassa on vankka tilaus Irania vastaan iskemiselle. Pääministeri Benjamin Netanjahun hallitusyhteistyö on hataralla pohjalla, koska Netanjahu on ollut haluton säästämään ultra-ortodoksiset juutalaismiehet asevelvollisuudelta.
Uusi konflikti arkkivihollista Irania vastaan saattaa yhdistää uskontopuolueita sisältävän hallitusrintaman.
Israel on yrittänyt sabotoida Iranin ydinohjelmaa vuosien ajan eri tavoin, mm. salamurhilla ja ujuttamalla järjestelmiin tietokoneviruksia.
– On ajateltu, että näillä voidaan hidastaa ohjelmaa, mutta ei voida tuhota sitä, kertoo Stewart.
Iran iski viime vuonna kahdesti Israeliin liittyen Gazan ja Libanonin konflikteihin – ja Israel iski takaisin.
– Israel kuitenkin pääosin pidättyi iskemästä ydinohjelman kohteisiin, koska ajateltiin, että niissä iskuissa ei voida täysin onnistua ilman Yhdysvaltojen tukea. Osa kohteista on erittäin hyvin suojattu, ne ovat syvällä vuoren sisällä.
Jos hukkayritys tehtäisiin, se saattaisi jopa kiihdyttää Iranin pyrkimystä saada ydinase valmiiksi. Isoja kysymyksiä on avoinna.
– Nythän se sitten nähdään, millaisia vaurioita Israel sai aikaan. Mitä Iran tekee seuraavaksi ja saako Israel vedettyä Yhdysvallat kuitenkin mukaan tähän sotaan. Vai onko tilanne mahdollista jäädyttää, summaa Stewart.