Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari on määrännyt, että Trumpin hallinnon on vapautettava palestiinalaisaktivisti Mahmoud Khalil. Lisäksi tuomari katsoo, ettei hallinto voi karkottaa Khalia sillä perusteella, että tämän läsnäolon Yhdysvalloissa katsotaan olevan vastoin maan ulkopoliittisia etuja.

Tuomari antoi kuitenkin hallitukselle perjantaihin asti aikaa valittaa päätöksestä.

Khalil oli näkyvä hahmo Gazan sotaa ja Israelin toimia vastustaneissa mielenosoituksissa Columbian yliopistossa New Yorkissa viime vuonna.

Khalil pidätettiin tämän vuoden maaliskuussa sen jälkeen, kun ulkoministeriö oli peruuttanut hänen oleskelulupansa. Khalil on sen jälkeen ollut säilössä Louisianan osavaltiossa.

Khalilin lakimiehet ovat kyseenalaistaneet pidätyksen. Heidän mukaansa Trumpin hallinto yrittää rajoittaa sananvapautta.

Lähteet: AP, Reuters