Yhdysvalloissa Los Angelesiin lähetetään noin 700 merijalkaväen sotilasta, kertoo Yhdysvaltain asevoimat.

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman nimettömän lähteen mukaan merijalkaväki tukee muita alueella olevia joukkoja, eikä kyse ole niin kutsutun kapinalain käyttöönotosta.

Aiemmin viikonloppuna Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto ilmoitti lähettävänsä Los Angelesiin 2 000 kansalliskaartin sotilasta. Puolustusministeriö kertoi, että Trump lähettää vielä toiset 2 000 kansalliskaartin jäsentä kaupunkiin.

– Tämä on edesvastuutonta, merkityksetöntä ja epäkunnioittavaa joukkojamme kohtaan, sanoi Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsom.

Yhdysvaltain pohjoisen komentokeskuksen mukaan Los Angelesin alueella oli maanantai-iltana paikallista aikaa noin 1 700 kansalliskaartin jäsentä, kertoo uutiskanava CNN. Merijalkaväen on tarkoitus tukea kansalliskaartin joukkoja levottomuuksissa siihen asti, että kansalliskaartin jäseniä saataisiin lisättyä alueella.

Suomen Los Angelesin -pääkonsulaatin päällikkö Okko-Pekka Salmimies kertoi STT:lle, ettei suomalaisia tiettävästi ole ollut osallisina Los Angelesin mielenosoituksissa.

Trump ilmiriidoissa Kalifornian johdon kanssa

Trump kertoi aiemmin maanantaina, että Kaliforniaan voidaan lähettää tarvittaessa lisää kansalliskaartin joukkoja. Hän ei sulkenut myöskään pois merijalkaväen sotilaiden kutsumista Los Angelesiin.

– Katsotaan, mitä tapahtuu, Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa.

Newsomin ja Trumpin välinen sanaharkka on kiihtynyt viime aikoina. Newsom ja Kalifornian oikeusministeri Rob Bonta ilmoittivat maanantaina paikallista aikaa haastavansa oikeudessa Trumpin hallinnon määräyksen kansalliskaartin lähettämisestä.

Bontan mukaan kansalliskaartin saapuminen on eskaloinut mielenosoituksia.

Los Angelesin lisäksi tukimielenosoituksia on järjestetty muualla Kaliforniassa ja ympäri Yhdysvaltoja.

Mielenosoitukset alkoivat viime viikolla sen jälkeen, kun naamioidut ja aseistetut maahanmuuttoviranomaiset olivat ottaneet ihmisiä kiinni ratsioissa eri puolilla Los Angelesia. Siirtolaisratsiat ovat osa Trumpin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Lähteet, AFP, Reuters, STT