Ensimmäiset kansalliskaartin sotilaat ovat saapuneet Los Angelesiin, kertoo Kalifornian kuvernöörin kanslia CNN:lle. Noin 300 sotilasta on sijoitettu kolmeen paikkaan ympäri Los Angelesia.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ryhtyi eilen poikkeuksellisiin toimenpiteisiin lähettämällä kaupunkiin 2 000 kansalliskaartin sotilasta.
Kansalliskaartilaisia lähetettiin suitsimaan mielenosoituksia, joiden odotetaan jatkuvan tänään kolmatta päivää. Maahanmuuttoviranomaisten tekemiä ratsioita vastustavat protestit ovat äityneet mielenosoittajien ja poliisien välisiksi yhteenotoiksi perjantaina ja lauantaina. Mielenosoituksia on suunniteltu myös sunnuntaille.
Trumpin päätöstä ovat arvostelleet muun muassa Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom sekä senaattori Bernie Sanders.
– Kalifornian kuvernööri tai Los Angelesin pormestari eivät pyytäneet kansalliskaartia, mutta hän [Trump] tuntuu ajattelevan, että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa, Sanders kommentoi asiaa CNN:lle.